Huono ajoitus

IMG_3056

Suurimman osan kesästä olen varsin huoleton puutarhuri. Teen, mitä ehdin, ja loput saa jäädä tekemättä. Yleensä siitä ei seuraa mitään katastrofaalista, tai ei ainakaan mitään, mitä ei voisi paikkailla jälkikäteen. Mutta touko-kesäkuun vaihteessa ei saisi poistua passiapaikalta hetkeksikään. Silloin eletään kasvukauden kriittisimpiä vaiheita: pienet taimet ovat haavoittuvaisimmillaan ja kelit voivat olla mitä tahansa hallasta helteeseen.

Tänä vuonna en päässyt viljelyksilleni kuun vaihteessa muutamaan päivään, ja tulokset näkyvät tämän postauksen kuvissa. Kelit sattuivat olemaan superhelteiset, ja kasvihuoneessa paloivat pilalle muun muassa jo terhakkaan kasvuun lähteneet rukolat (kuvassa yllä).

IMG_3057

Myös koulimattomat lehtikaalit menivät.

IMG_3058

Vasta istutetut yrttien taimet kärvistelivät. Olen elvyttänyt niitä parhaani mukaan kastelemalla ja lannoittamalla.

IMG_3060

Munakoiso alkoi ruskistua.

IMG_3059

Onneksi olin ehtinyt koulia noin puolet lehtikaaleista ja siirtää laatikot kasvihuoneen lattialle varjoisampiin paikkoihin. Ne säästyivät kuin ihmeen kaupalla.

IMG_3061

Säätiedotuksen mukaan helteet ovat nyt hetkeksi ohi täältä etelästäkin, ja luvassa on vaihteeksi hallaa. Tänä iltana aion harsottaa kaikki vielä hengissä olevat taimeni avomaalla ja sulkea kasvihuoneen oven ja luukut visusti.

Tänään tummat pilvet ovat kiertäneet taivaalla koko päivän, mutta sadetta ei ole saatu. Toivoisin sitä kovasti, sillä piha alkaa rutista kuivuuttaan.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s