Loppukesä vai alkusyksy?

Sadonkorjuun ollessa kiivaimmillaan on helppo työntää syrjään ajatus siitä, että kesä on auttamatta kallistunut loppua kohden. Se on yhtä aikaa masentava ja helpottava ajatus. Pitkä pimeä kausi on tulossa, kaikki ihana väistyy sen tieltä ja ensi kevääseen on pitkä matka. Mutta samalla olo on huojentunut: kiivas, täyteläinen satokausi on lopuillaan. Kohta voi levätä.

Tomaatit pukkaavat ihan hulluina satoa kasvihuoneessa. Suurin osa syödään sellaisenaan, ja loput keitetään soseeksi. Kuulin hyvän vinkin, että tomaatteja voi myös pakastaa raakana! Sulatettuna vetistyneet tomaatit voi heittää pastakastikkeeseen tai keittää myöhemmin soseeksi. Aion kokeilla.

Salaattien viimeinen satsi on poimintakunnossa. Tämän jälkeen en kylvä enää uutta settiä ennen ensi kevättä.

Vaikka muu keittiöpuutarha alkaa olla aika ränsistyneessä vaiheessa. lehtikaalit vihertävät ryhdikkäinä. Viime vuonna keräsin viimeiset lehdet ensilumen jo tultua.

Heikosta alusta ja nihkeästä kesästä huolimatta hän on kasvanut kaikessa hiljaisuudessa täyteen mittaansa. Pienemmät kaverit eivät ehkä ehdi ennen ensimmäisiä yöpakkasia, mutta eletään toivossa!

 

Advertisement

Sienessä

Tämä vuosi on sienestäjän unelmavuosi. Kantarelleja, mustatorvisieniä ja orakkaita silmänkantamattomiin, sen kun vain kyykistyy ja leikkelee sieniveitsellä koriin.

En ole mikään konkarisienestäjä. Hurahdin sienestämiseen muutama vuosi sitten, sieniguruni Tintti Alangon innostamana. Ensimmäisenä syksynä tunnistin vain kantarellit, mutta sen jälkeen olen ottanut tavoitteekseni opetella yhden uuden lajikkeen joka syksy. Tänä vuonna vuorossa ovat vaalea- ja rusko-orakkaat (kuvassa).

Niukkoina sienivuosina pitää kerätä talteen huonommatkin yksilöt, mutta tänä vuonna kantarelleja on niin paljon, että voi valita parhaat. Kuivuneet tai muuten rähjäiset voi jättää metsään, eikä tunnu edes pahalta.

Tänä viikonloppuna bongasin ensimmäiset suppilovahverot (ja hirvikärpäset…). Saalis jäi vielä vähäiseksi, mutta pienten nuppien määrästä päätellen syksystä tulee lupaava.

Tunnistamieni ruokasienien lisäksi ihastelen metsässä myös vieraita sienilajikkeita. Sienten geometrinen kauneus ja puiden hämärässä loistavat värit eivät lakkaa ihastuttamasta.

Omistan monia sienikirjoja, mutta tässä on kaksi tällä hetkellä  kaikkein inspiroivinta teosta. Saimi Hoyerin Sieniä & ihmisiä on hurmaavan kaunis kirja sienestämiseen hurahtaneista ihmisistä. Haperotohtorin opissa, rouskujen uusi tuleminen, sienikuiskaajan matkassa ja mies, joka elää talvetkin sienille – love these people! ”Välillä on ihan luojaa kiitettävä, että on antanut meille näin kauniin sienen.”

Sienionni taas on ruotsalaisen kokin ja ruokatoimittajan Jens Linderin ja biologi Pelle Holmbergin kulinaristinen kirja parhaista ruokasienistä ja niiden käytöstä kotikeittiössä. ”Sitä mennään metsään, harpotaan kantojen ja kivien, risujen ja oksien seassa. Törmätään kallioihin ja notkelmiin, ylämäkiin ja alamäkiin. Jos onni on myötä, löytää sieniä, ja kun silmät tottuvat metsän valoon, niitä huomaa yhä enemmän. Kävellään ja kerätään – kerätään ja kävellään. Se on mania, joka synnyttää magiaa.”

 

 

 

 

 

Sadonkorjuun superviikonloppu

Nyt pitää kiirettä, sillä puutarha ja metsä tursuavat satoa. Tämä vuosi tuntuu olevan sienien supervuosi, kantarelleja ja mustatorvisieniä on vakiopaikoilla ihan silmän kantamattomiin. Suurin osa sienistä syödään saman tien piirakoina, muhennoksena ja sellaisenaan paistettuna ruisleivän päällä tillin kera. Loput paistan pannulla kuiviksi ja pakastan.

Lopulta oli pakko vain lähteä pois metsästä, kun kori oli jo täynnä ja sieniä näkyi silti mihin  vain katseen kohdisti. Onneksi nyt on satanut tasaisin väliajoin eivätkä sienet pääse kuivahtamaan. Voi tehdä täsmäiskuja pitkin viikkoa.

Myös puutarhassa riittää satoa poimittavaksi. Räkättirastaat viettävät festareita viinimarjapensaissa, joten marjat on poimittava kiireesti talteen. Osa keitetään saman tien mehuksi, loput pakastetaan myöhempää mehustusta varten. Muutaman pakasterasian kokonaisia marjoja säästän ihan vain smoothieita varten.

Mustaherukat ovat tänä vuonna valtavia, aurinko ja lämpö ovat tehneet tehtävänsä.

Karviaiset keitän hillosokerilla hilloksi.

Tänä viikonloppuna olen pakastanut myös lehtikaalisatoa…

… ja pinaattisatoa. Tänä vuonna lehdet ovat säästyneet toukilta ja tuholaisilta, reikäisiä lehtiä on ollut vain muutamia. Ryöppään pinaatit kiehuvassa vedessä muutaman minuutin ajan, jäähdytän ja pakastan annospusseissa.

Viljapellot alkavat vähitellen tuleentua. Suomen lyhyt, mutta intensiivinen kesä alkaa kallistua loppua kohden. Sadonkorjuu on syytä tehdä ajoissa, muuten tilaisuus menee ohi.