Kylvöloma

IMG_3020

Toukokuinen kylvölomaviikkoni on nyt puolessa välissä. Tähän mennessä olen kylvänyt salkopavut, tillin, korianterin ja ruusupavut. Olen koulinut lehtikaalit ja salkoruusut ja siirtänyt chilintaimet isompiin ruukkuihin. Olen istuttanut viljelylaatikoihin uudenseelanninpinaatit, uuden ruohosipulimättään (vanhat eivät lähteneet kasvuun…), kesäkurpitsat ja rosmariinin. Kasvihuoneeseen olen istuttanut tomaatintaimet, kaksi munakoisoa, paprikan, oreganon, timjamin, basilikan, salvia ja maissin (kuvassa).

Vuoroaan odottavat vielä uusi minttulajike (tiedän, se leviää kuin kulovalkea!), silopersilja ja thai-basilika. Sekä kaikki kesäkukat! Ja ruusutarhan piikikkäät taimet.

IMG_3019

Lehtikaalit koulittuina.

Kuulen vähän väliä kommentteja puutarhapuuhistani tähän tyyliin: Miten sä jaksat, oletpa ahkera, missä välissä ehdit tehdä kaiken tuon. Sinänsä ystävällisiä lauseita, mutta niihin tuntuu usein sisältyvän ajatus suorittamisesta, ehtimisestä ja jonkinlaisesta sankaruudesta.

Välillä mietin, kuulevatko esimerkiksi purjehtijat samanlaisia kommentteja. Miten sä jaksat ja ehdit puunata venettäsi, oletpa ahkera, kun jaksat purjehtia koko kesälomasi, hirveä urakka. Tai moottoripyöräilijät: Missä välissä ehdit huoltaa sitä pyörääsi ja oletpa ahkera, kun ajat tuhat kilometriä kesän aikana. (Meillä on myös moottoripyörä, enkä ole koskaan sen tiimoilta kuullut näitä lauseita.)

IMG_3001

Lapsena ajattelin, että nämä ovat kuin korvakoruja.

 Olen kotoisin maalaistalosta, ja lapsuuteni kului helteessä mansikkamaalla ja kasvimaata kitkiessä ja syyssateissa perunaa savimaasta nostaessa. Inhosin  puutarhatöitä ja livistin lukemaan kirjoja aina, kun mahdollista. Sadepäivät olivat pelastukseni.

Asuuko minun sukupolveni edustajissa edelleen se teini, jonka ainoat kesätyömahdollisuudet olivat sokerijuurikaspellolla tai mansikkamaalla? Joiden silmissä väikkyvät loputtomat porkkanarivit harventajaansa odottamassa ja toivoton taistelu rikkaruohoja vastaan? Ja edellisten sukupolvien malli hengissä säilymisestä ja ravinnon turvaamisesta?

IMG_3023

Päätin jo kauan sitten: hoidan pihamaatani omalla tavallani. Minulla ei ole perinteistä kasvimaata, joka vaatisi jatkuvaa kitkemistä. En kasvata liian työläitä vihanneksia, kuten perunaa tai porkkanoita. Meillä ei ole satoisaa mansikkamaata. Suhtaudun kaikkeen kasvullisuuteen uteliaan luottavaisesti: onnistuu, jos onnistuu, ja jos ei tänä vuonna onnistu, ei se mitään. Luonto päättää. Panostan estetiikkaan: keittiöpuutarhassani kasvaa myös kukkia, koska ne ovat kauniita ja houkuttelevat perhosia. Kasvatan vain vihanneksia, jotka maistuvat meidän ruokapöydässämme.

Ja siksi viitsin, ehdin ja haluan, koska pihamaallani pääsen irti stressistä, huolista ja murheista. Annan ruumiini väsyä ja lihasten kipeytyä. Tunnen tuoreen mullan kosketuksen, tuoksun ja voiman. Näen ympärilläni kauneutta ja koen onnistumisen iloa.

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s