Kylvöloma

Toukokuinen kylvölomaviikkoni on nyt puolessa välissä. Tähän mennessä olen kylvänyt salkopavut, tillin, korianterin ja ruusupavut. Olen koulinut lehtikaalit ja salkoruusut ja siirtänyt chilintaimet isompiin ruukkuihin. Olen istuttanut viljelylaatikoihin uudenseelanninpinaatit, uuden ruohosipulimättään (vanhat eivät lähteneet kasvuun…), kesäkurpitsat ja rosmariinin. Kasvihuoneeseen olen istuttanut tomaatintaimet, kaksi munakoisoa, paprikan, oreganon, timjamin, basilikan, salvia ja maissin (kuvassa).

Vuoroaan odottavat vielä uusi minttulajike (tiedän, se leviää kuin kulovalkea!), silopersilja ja thai-basilika. Sekä kaikki kesäkukat! Ja ruusutarhan piikikkäät taimet.

Lehtikaalit koulittuina.

Kuulen vähän väliä kommentteja puutarhapuuhistani tähän tyyliin: Miten sä jaksat, oletpa ahkera, missä välissä ehdit tehdä kaiken tuon. Sinänsä ystävällisiä lauseita, mutta niihin tuntuu usein sisältyvän ajatus suorittamisesta, ehtimisestä ja jonkinlaisesta sankaruudesta.

Välillä mietin, kuulevatko esimerkiksi purjehtijat samanlaisia kommentteja. Miten sä jaksat ja ehdit puunata venettäsi, oletpa ahkera, kun jaksat purjehtia koko kesälomasi, hirveä urakka. Tai moottoripyöräilijät: Missä välissä ehdit huoltaa sitä pyörääsi ja oletpa ahkera, kun ajat tuhat kilometriä kesän aikana. (Meillä on myös moottoripyörä, enkä ole koskaan sen tiimoilta kuullut näitä lauseita.)

Lapsena ajattelin, että nämä ovat kuin korvakoruja.

 Olen kotoisin maalaistalosta, ja lapsuuteni kului helteessä mansikkamaalla ja kasvimaata kitkiessä ja syyssateissa perunaa savimaasta nostaessa. Inhosin  puutarhatöitä ja livistin lukemaan kirjoja aina, kun mahdollista. Sadepäivät olivat pelastukseni.

Asuuko minun sukupolveni edustajissa edelleen se teini, jonka ainoat kesätyömahdollisuudet olivat sokerijuurikaspellolla tai mansikkamaalla? Joiden silmissä väikkyvät loputtomat porkkanarivit harventajaansa odottamassa ja toivoton taistelu rikkaruohoja vastaan? Ja edellisten sukupolvien malli hengissä säilymisestä ja ravinnon turvaamisesta?

Päätin jo kauan sitten: hoidan pihamaatani omalla tavallani. Minulla ei ole perinteistä kasvimaata, joka vaatisi jatkuvaa kitkemistä. En kasvata liian työläitä vihanneksia, kuten perunaa tai porkkanoita. Meillä ei ole satoisaa mansikkamaata. Suhtaudun kaikkeen kasvullisuuteen uteliaan luottavaisesti: onnistuu, jos onnistuu, ja jos ei tänä vuonna onnistu, ei se mitään. Luonto päättää. Panostan estetiikkaan: keittiöpuutarhassani kasvaa myös kukkia, koska ne ovat kauniita ja houkuttelevat perhosia. Kasvatan vain vihanneksia, jotka maistuvat meidän ruokapöydässämme.

Ja siksi viitsin, ehdin ja haluan, koska pihamaallani pääsen irti stressistä, huolista ja murheista. Annan ruumiini väsyä ja lihasten kipeytyä. Tunnen tuoreen mullan kosketuksen, tuoksun ja voiman. Näen ympärilläni kauneutta ja koen onnistumisen iloa.

 

 

 

 

Advertisement

Hallan vaara

Tänä viikonloppuna olen luottanut kesän tuloon. Olen istuttanut ja kylvänyt, silläkin uhalla, että yöt vielä kylmenevät ja halla puree Etelä-Suomessakin.

Siirsin chilin taimet ruukkuihin ja kasvihuoneeseen.

Istutin kasvihuoneeseen tomaatin taimet, salvian, oreganon ja timjamin. Nyt täytyy muistaa olla skarppina ja peittää istutukset harsoilla, jos hallan vaara uhkaa. Muutamana vuonna olen ollut laiska ja huolimaton, ja aamulla vastassa ovat olleet nuupahtaneet, mustuneet taimet. Toukokuu on aina tasapainottelua: ei kannata istuttaa liian aikaisin kylmien öiden takia, ja toisaalta, kannattaa istuttaa ajoissa, että satoakin alkaa tulla ennen syyskylmiä.

Salaatit vihertävät jo viljelylaatikossa. Samettikukat pitävät ötökät loitolla – toivottavasti. Kylvin laatikoihin myös tilliä, salkopapua ja korianteria.

Voikukkia vastaan on tapana taistella. Mutta voiko näitä oikeasti vihata? Ne ovat niin kesän merkkejä. Kuin pieniä aurinkoja kaiken vihreyden keskellä.

Tulkoon vihreys!

Ensin sitä odottaa kärsimättömästi: tulisipa kevät, sulaisi maa, vihertäisi maisema. Ruskeat nurmikot ja mustat kukkapenkit tuntuvat toivottomilta, olisiko niitä pitänyt lannoittaa enemmän?

Ja sitten yht´äkkiä kaikki räjähtää käsiin: koivut puhkeavat, voikukat nousevat, vihreää on kaikkialla ja se lisääntyy päivä päivältä niin ettei perässä pysy. Viimeisen viikon aikana on ollut lämmintä, satanut ja paistanut. Maisema on muuttunut heleän vihreäksi.

Uudet mullat

Tänä viikonloppuna olen kärrännyt multaa kasvimaalaatikoihin. Käytän Kekkilän luomukasvimaamultaa, ja vaihdan mullat joka vuosi. Tuhlausta, ehkä, mutta haluan varmistaa, että multa on ravinteikasta eivätkä kasvitaudit pääse jylläämään. Tilaan mullat siistipiha.fistä, ne tulevat kätevinä suursäkkeinä kotipihaan toimitettuna.

Rukolat ovat itäneet kasvihuoneen lämmössä.

Viikko sitten kylvin rukolat ruukkuun. Parina vuonna yritin kasvattaa niitä avomaalla salaattipenkissä, mutta joka kerran pienet vihulaiset, kirpat, söivät lehdet rei´ille. Viime kesänä kokeilin ruukkukasvatusta, ja se toimi. Pitää vain muistaa kastella usein, saviruukku kuivattaa kasvuston nopeasti.

Valmiina istutuksiin.

Kevään traditioihin kuuluu myös kasvihuoneen pesu. Pesen sen joka vuosi ennen istutuksia painepesurilla, pehmeällä sienellä ja mäntysuovalla. Kastelu- ja pesuveden otamme rengaskaivosta, johon virtaa vesi talomme takana olevasta harjusta. Tänä vuonna ongelmia aiheuttivat viime vuonna hajonnut vesipumppu ja viimeisiään vetelevä painepesuri, mutta molemmat saatiin tekohengitettyä kuntoon. Nyt kasvihuone hohtaa kirkkaana kuin timantti.

Puron varrella kukkivat rentukat, joita olen siirtänyt niiden luontaisilta kasvupaikoilta ojanvarsilta hellävaroen puron reunoille. Hienoa nähdä, että ne ovat sopeutuneet. Luonnonkasvien siirtäminen ei aina onnistu. Puro pitäisi kunnostaa, musta pohjamuovi paistaa läpi monesta kohtaa – ei niin esteettisenä.

Sain työkaverilta pari chilintaimea. Ne ovat ottaneet aurinkoa tänä viikonloppuna ulkona, mutta yöksi nostan ne vielä sisälle. Kohta ne pääsevät isompiin ruukkuihin kasvihuoneeseen.

Viikon päästä pidän kylvöloman töistä. Silloin maa on jo toivottavasti lämmennyt tarpeeksi ja yöpakkaset väistyneet.

 

Istutuspähkäilyä

Aurinkoterassin loivan rinteen reuna on painunut vuosien ja routaisten talvien myötä notkolle, ja ruohon leikkaaminen on ollut hankalaa. Olen jo monena kesänä aikonut tehdä tälle jotain, mutta vasta nyt sain aikaiseksi.

Kaivoin terassin reunalta noin 2 x 5 metrin alueelta kulottuneen nurmen pois, poistin isoimmat kivet ja täytin alalle noin 30 cm uutta multaa.

Ennen tätä mylläystä terassin reunalla on kasvanut jo pikkusydäntä…

… ja kaksi särkynyttä sydäntä, kurjenpolvi ja jotain sinistä perennaa, jonka nimen olen kadottanut. Peippi-jotain…?

Nyt pähkäilen, mitä istuttaisin tälle alueelle. Paikka on pihan aurinkoisimpia, siihen paistaa koko päivän. Terassin muilla reunoilla kasvaa jo pioneja, ja haluaisin pitää tyylin samana. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehtoina ovat helpot pensasruusut, lisää pioneja ja ehkä nämä:

Salkoruusut toiveikkaana esikasvatuksessa