Täällä taas: uusi kasvukausi!

Perustin tämän blogin joulunpyhinä 2015 ajatuksella, että kirjoitan yhden kasvukauden ajan pihahommistani, suunnitelmista, toteutuneista hankkeista ja haaveista. Ajattelin pitää blogia omaksi huvikseni, ilman suorituspaineita. Kasvukausi 2016 oli epävakaa, kuten elämä yleensäkin. Matkan varrelle tuli niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin.

Syksyn tultua olin väsynyt, kuten aina, mutta jätin kuitenkin pienen takaportin blogin jatkumiselle. Pihan levätessä lumihangen alla olen tehnyt kaikkea muuta, enkä ole edes ajatellut uutta kasvukautta.

Somessa ja blogeissa on alkanut jo näkyä kuvia krookuksista, sulaneesta maasta ja kevään ensi merkeistä. Meidän pihalla lumi peittää vielä maan, ja paljaat läntit ovat hyvin pieniä. Harva se aamu uutta lunta on satanut niidenkin päälle.

Mutta tänään: tänään havahduin auringon lämpöön, join iltapäiväkahvit rappusilla ilman pipoa ja hanskoja ja huomasin sulaneiden länttien levinneen yhä laajemmalle. Merkkasin kalenteriin Kevätpuutarhamessut Helsingissä 6.4. ja siirsin joulukuusenraadon takapihalta metsikköön maatumaan (jep, loppiaisena en kyennyt parempaan…).

Puro solisee jo kirkkaana, ja linnut laulavat kovaa. Kissat ovat levottomia, haluavat vuorotellen ulos ja sisälle.

Tämän tyypin bongasin hangelta, toivottavasti hän pääsee perille sinne, minne onkaan menossa. Tästä tämä taas lähtee, uusi kevät ja uusi kasvukausi. Uusista suunnitelmista lisää ensi kerralla!

Advertisement

Hei hei!

Tänään olen kärrännyt kesäkukkia kompostiin, leikannut osan pensaista ja perennoista alas ja haravoinut hieman lehtiä. Pakko se on uskoa, syksy on tullut. Kuunliljat (kuvassa) ovat myös antaneet periksi.

Muutama sinnittelijä puutarhassa vielä on. Viimeiset kehäkukat kukkivat yöpakkasista ja sateista huolimatta.

Samoin lehtikaalit, jotka viime vuonnakin kukoistivat uhkean vihreinä ensilumenkin alta. (Kuvassa myös yksi kalpeankeltainen krassinkukka, joka todellakin on lajinsa viimeinen tänä vuonna.)

Tänään pelastin viimeisen latva-artisokan keltaisten lehtien seasta.

Puutarhan väritys alkaa olla tämä. Nyt on aika jättää jäähyväiset myös tälle blogille, jonka elinkaareksi määrittelin kasvukauden 2016. Päivitystahti ei ole ollut niin tiheä, kuin alunperin ajattelin, koska tähän kasvukauteen on liittynyt elämässä paljon muutakin kuin puutarhanhoito. Mutta jälleen kerran olen kiitollinen tästä kesästä, tästä kiihkeästä kaaresta kevään ensi vihreistä syksyn ruskaan. Olen saanut nauttia luonnon kiertokulusta ja sen uskomattomasta kauneudesta sekä ruokapöydän antimista. Tunnen taas samaa väsymystä kuin joka vuosi, jaksan tehdä vain välttämättömimmät syystyöt ja loput jätän kevääseen. Tiedän, että silloin viriää taas uusi innostus ja uudet voimat. Neljän-viiden kuukauden kuluttua olen taas täynnä intoa. Ehkä jatkan myös blogia silloin.

Nyt lähden kulkemaan tätä polkua kohti talvea, pimeyttä ja lepoa. Kiitos kaikille teille lukijoille ja kommentoijille. Nähdään!

Hei hei!

 

 

 

 

Hellepäivä

 

Tänä viikonloppuna on ollut lämmintä. Lähdin sienimetsälle fleece-takissa, ja se oli ehdottomasti liikaa. T-paidassa tarkeni. Yritän tallettaa tämän lämmön ja auringon tulevan talven varalle.

Puutarha hehkuu vielä, mutta syksyn merkit ovat jo näkyvissä. Kun hehkua katsoo lähempää, näkee ruskean sävyjä ja ränstynyttä kauneutta.

Tänä viikonloppuna siivosin kasvihuonetta. Leikkasin maissit alas, ja keräsin viimeiset tähkät talteen. Keräsin salviaa, timjamia, minttua ja oreganoa kuivumaan, ja pakastin lehtikaalta ja pinaattia.

Keräsin myös salkopavut talteen, ryöppäsin ne kevyesti ja pakastin. Alkukesästä näytti siltä, että kissamme Taran mylläyksen jäljiltä yksikään salkopapu ei pääse kasvun vauhtiin, mutta onneksi muutama selvisi. Sadosta tuli pieni, mutta laadukas.

Saksin myös munakoisosta ylimääräisiä lehtiä pois. Se kukkii vielä toiveikkaasti, mutta en usko, että satoa ehtii enää muodostua.

Syyskuun lämpimät illat ovat kuulaita ja kauniita. Ilmassa alkaa olla jo lievää väsymystä: kasvukausi ja sadonkorjuu ovat olleet kiivaita, kohta on aika levätä.

 

 

 

 

 

Loppukesä vai alkusyksy?

Sadonkorjuun ollessa kiivaimmillaan on helppo työntää syrjään ajatus siitä, että kesä on auttamatta kallistunut loppua kohden. Se on yhtä aikaa masentava ja helpottava ajatus. Pitkä pimeä kausi on tulossa, kaikki ihana väistyy sen tieltä ja ensi kevääseen on pitkä matka. Mutta samalla olo on huojentunut: kiivas, täyteläinen satokausi on lopuillaan. Kohta voi levätä.

Tomaatit pukkaavat ihan hulluina satoa kasvihuoneessa. Suurin osa syödään sellaisenaan, ja loput keitetään soseeksi. Kuulin hyvän vinkin, että tomaatteja voi myös pakastaa raakana! Sulatettuna vetistyneet tomaatit voi heittää pastakastikkeeseen tai keittää myöhemmin soseeksi. Aion kokeilla.

Salaattien viimeinen satsi on poimintakunnossa. Tämän jälkeen en kylvä enää uutta settiä ennen ensi kevättä.

Vaikka muu keittiöpuutarha alkaa olla aika ränsistyneessä vaiheessa. lehtikaalit vihertävät ryhdikkäinä. Viime vuonna keräsin viimeiset lehdet ensilumen jo tultua.

Heikosta alusta ja nihkeästä kesästä huolimatta hän on kasvanut kaikessa hiljaisuudessa täyteen mittaansa. Pienemmät kaverit eivät ehkä ehdi ennen ensimmäisiä yöpakkasia, mutta eletään toivossa!

 

Katsaus keittiöpuutarhaan

Satokausi alkaa olla parhaimmillaan, joten on aika tehdä kierros keittiöpuutarhassa. Tomaatit ovat kasvihuoneessa vielä vihreitä, mutta lupaavan paljon heitä on siellä!

Kasvihuoneessa toinen munakoiso porskuttaa hienosti, mutta toinen on jostain syystä ihan tainnoksissa. En ymmärrä miksi, molempia olen kastellut ja lannoittanut yhtä lailla.

Kesäkurpitsat pukkaavat satoa avomaalla ponnekkaasti.

Viljelylaatikossa viihtyvät pinaatit ja korianterit. Annan korianterin kukkia rauhassa, ja kerään sen jälkeen siemenet talteen.

Härkäpavut, lehtikaalit ja yksivuotiset kesäkukat rehottavat myös laatikoissa. Härkäpapujen pavut ovat ihan mega-suurikokoisia, täytyy googlettaa, mitä kaikkea niistä voi tehdä.

Salaattien ensimmäinen setti alkaa olla jo ohi, mutta kylvin seuraavan satsin laatikon reunoille. Loppukesäksi tulossa uusi uljas sukupolvi lehtisalaattia ja jäävuorisalaattia,

Tämän viljelylaatikon mansikkasato on jo ohi. Lehtikaalit, persiljat ja krassit voivat hyvin, ja uusi tilli-satokin on jo idullaan.

Ja viereisessä laatikossa salkopavut toipuvat huonosta lähdöstään. Taustalla kaksiartisokkaa, joista toinen näyttää lupaavalta, toinen ei.

 

 

Ihana pieni nurkkaus

Viime kesänä rakensin omin pikku kätösin tällaisen cottage garden -tyylisen nurkkauksen kasvihuoneen viereen. Alue ei ole suuren suuri, noin 2 x 4 m, mutta tuottaa satoa ihan kivasti ja näyttää hienolta kasvihuoneen kyljessä.

Viljelylaatikossa kasvaa monivuotista lipstikkaa ja minttua, sekä tänä vuonna ensimmäistä kertaa valkosipulia. Krassit istutin laatikon kulmaan vain siksi, etteivät ne mahtuneet muualle…

Ruukuissa kasvaa tähkälaventelia.

Muurikivien ympäröimässä istutusaltaassa reuhuavat neljä mansikantainta. Sato ei päätä huimaa, ja tänä kesänä ampiaiset ovat verottaneet oman osansa tehokkaasti.

Kesäkurpitsat sen sijaan ovat erittäisin satoisia.

Tässä nurkkauksessa toteutuu puutarha-ideologiani puhtaimmillaan: silmäniloa ja syötävää.

Täydelliset kelit

Ensimmäinen kesälomaviikko takana. On satanut ja paistanut, on tarjennut sortseissa ja tarvinnut villatakkia. Tänään viritimme ystävän kanssa kahvi/jäätelö/mansikka-tarjoilut aurinkoterassille, ja ehdimme juuri ja juuri aloitella herkuttelun, kun ukkoskuuro tuli päälle ja sai meidät pakenemaan sisätiloihin.

Puutarhan kannalta säät ovat koko alkukesän olleet aivan ihanteelliset. Ehkä yhtenä tai kahtena iltana on tarvinnut kastella pihaa, muutoin luonto on pitänyt siitä huolen. Koko ajan on ollut lämmintä, joten kasvustot ovat roihahtaneet kunnolla vauhtiin.

Pinaatit ja pavut tursuavat laatikoissa.

Tänä vuonna istutettu ruohosipuli ei ehkä ihan niin paljon tykkää sateista.

Tillit ja lehtikaalit sen sijaan tykkäävät. Lehtikaalien menestys ilahduttaa erityisesti, sillä siemenestä kasvatetut taimet olivat kovin hentoisia ulkoilmaan päästessään.

Yleisnäkymä keittiöpuutarhassa on rehevä. Rikkaruohoille ei ole sijaa tässä pursuilussa.

Myös siemenestä kylvetyt korianterit (edessä oikealla) ovat vihdoin päässeet vauhtiin. Alku näytti heikolta.

Joten antaa sataa vaan!

Keittiöpuutarhan voittajat ja häviäjät

Chilit kuolivat. Kaikki kolme. Ihan yht´äkkiä, ilman selitystä. Ehkä kasvihuoneessa oli liian kuuma? Ehkä olin kastellut liikaa? Lannoittanut liikaa? Liian vähän?

Yritän viikonloppuna löytää taimitarhoilta uudet taimet, jospa ne vielä ehtisivät tuottaa satoa.

Myös osalle esikasvatetuista lehtikaaleista kävi avomaalla huonosti. Hentoiset taimet olivat liian hentoja ulkomaailman sateille ja auringonpaahteelle. Yritän vielä tekohengittää näitä reunimmaisia, mutta kehnolta näyttää.

Selviytyjiä sen sijaan ovat nämä (muutamat) salkopavun taimet, jotka kestivät kissamme Taran mylläyksen ja muutenkin huonon hoidon.

Tsemppaajia ovat myös kesäkurpitsat, jotka lehtien vaaleista läikistä (?) huolimatta pukkaavat kukkaa ja hedelmää. Lannoitan näitä ahkerasti ja toivon parasta.

Hyvässä hapessa ovat myös kasvihuoneen munakoisot, jotka elpyivät ruskeista lehdistä. Kastelin ja lannoitin huolella. Toivottavasti ehtivät kukkaan asti!

Villinä rehottavat myös tomaatintaimet. Melkein joka ilta saa katkoa varkaita, ja yritän myös latvoa viisaasti. Aikaisempina vuosina satoa ovat verottaneet ylimääräiset latvukset, joita en ole osannut poistaa tarpeeksi kovalla kädellä.

Kysymysmerkki ovat vielä nämä rukolat. Ensimmäinen erä paahtui hengiltä kasvihuoneessa, toista erää yritän kasvattaa ulkoilmassa. Viime päivien sateet ovat ehkä olleet liikaa näille. Kolmas kerta toden sanoo?

 

 

Sadepäivän onnea

Niin ihania kuin juhannuksen hellepäivät olivatkin, ihan yhtä ihana on tällainen kunnon sadepäivä. Kuivuuttaan rutiseva pihamaa kiittää.

Pinaatit kaipaavat veden lisäksi lannoitetta. Lehdet ovat epäilyttävän vaaleanvihreät. Vieressä siemenestä kylvetyt korianterit puskevat lehteä hitaasti, mutta toiveikkaasti.

Siemenestä kylvetyt ruusupavut, esikasvatetut lehtikaalit ja kuukausi sitten kylvetyt tillit voivat hyvin hereässä vesisateessa. Kituliaalta näyttävien samettikukkien tarkoitus on torjua tuhohyönteisiä. Hope so.

Kertaalleen jo nääntyneiltä näyttäneet pensaskrassit kurkottavat ujoina laatikon reunan yli. Ehkä tämä tästä vielä?

Pionit kumartavat sateessa.

Kauneinkin loisto on katoavaista. Tänä vuonna pionit kukkivat ensimmäistä kertaa sarjassa: kun ensimmäiset lakastuvat, seuraavat vasta aloittelevat.

Tervetuloa, sade, kunhan et kestä koko kesää!

 

Zoomaamisen taito

Viikonloppuna katselin pihamaata keskipäivän armottomassa valossa. Nurmikot kasvavat ylipitkänä sumppuna voikukkaa ja vuohenputkea, heinät juhlivat kukkapenkkien reunustoilla ja viime päivien sateet eivät ole vielä ehtineet elvyttää kellanruskeiksi muuttuneita länttejä. Näkymä oli ankea.

En ole ehtinyt viime aikoina hoitaa pihamaata, muu arki on vienyt mennessään.

Tänään tein kierroksen pihamaalla ilta-auringossa. Sen lempeä valo osui oikeisiin kohtiin:

…kurjenmiekkoihin, jotka ovat avautuneet puron varrella.

… sokerimaissin taimiin, jotka ovat vankistuneet kasvihuoneessa viileistä ilmoista välittämättä.

… ruukkubasilikaan, joka kaipaa jo latvomista.

— salaattilaatikkoon, joka tursuaa syötävää.

… ruusupapuihin, jotka ovat ponnistaneet siemenistä jo näin isoiksi.

Ja kuin varkain paras aika vuodesta on koittanut. Pionit aloittelevat kukintaansa, vähän niukemmin kuin viime vuonna, mutta silti niin kauniina.

Zoomaan katseeni näihin ilonaiheisiin, ja hoidan muun sitten, kun ehdin. Luonto antaa parastaan, puutarhurista huolimatta.