Takatalvea vastaan

Pääsiäinen koitti täällä Etelä-Suomessa aurinkoisena ja kylmänä. Kärräsin kasvihuoneesta viime syksyltä jääneet mullat pois pipo päässä ja toppatakki päällä. Olin aikonut pestä kasvihuoneen, mutta jätän sen suosiolla vähän lämpimämpiin päiviin.

Kasvihuoneen tyhjennys ei olisi onnistunut ilman rakkaan poikani apua. Molempien kottikärryjen renkaat olivat tyhjentyneet talven aikana, ja hän vaihtoi molempiin uudet pyörät ❤ Leikkasin myös pensaat ja perennat alas, ja kärräilin oksat ja risut metsänreunaan.

Koska ulkona on kylmä, keskityin sisähommiin. Kävin läpi edelliseltä vuodelta jääneet siemenet ja uudet, Kevätpuutarhamessuilta viime viikonloppuna Hyötykasviyhdistyksen osastolta ostetut. Olen maailman surkein esikasvattaja, joten suosin suorakylvöä myöhemmin keväällä. Laitoin silti toiveikkaana esikasvatukseen tuoksuhernettä ´True Fragrance´ja ´Pink Cupid´, ruusupapua ´Celebration´ ja parsakaalia. Kaiken muun aion kylvää suorakylvönä tai valmiina taimina.

Tiksu hääri taas apulaisena.

Työpaikan taimipörssi on myös startannut. Sain työkaveriltani kaksi pelargonian tainta, jotka ovat joko Mårbackaa tai tulppaanipelargoniaa… Yllätys selviää myöhemmin. Ostin messuilta myös yhden Kronprins Nikolaj´n taimen lisää. Viime kesän kruununprinssikin näyttää selvinneen talvesta.

Tämä on suosikki-pelargoniani Mårbackan ohella. Kukat ovat valkoisia / hennon vaaleanpunertavia siron kukkavarren päässä.

Nämä varhaiset kevättyöt ovat ihania, mutta odotan kovasti lämpimämpiä kelejä. Kaipaan sitä tunnetta, kun ulkona tarkenee t-paidassa ja multa tuntuu lapiossa lämpimältä. Odotan jopa muurahaisten armeijaa, joka lähtee liikkeelle auringon lämmössä.

Advertisement

Täällä taas: uusi kasvukausi!

Perustin tämän blogin joulunpyhinä 2015 ajatuksella, että kirjoitan yhden kasvukauden ajan pihahommistani, suunnitelmista, toteutuneista hankkeista ja haaveista. Ajattelin pitää blogia omaksi huvikseni, ilman suorituspaineita. Kasvukausi 2016 oli epävakaa, kuten elämä yleensäkin. Matkan varrelle tuli niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin.

Syksyn tultua olin väsynyt, kuten aina, mutta jätin kuitenkin pienen takaportin blogin jatkumiselle. Pihan levätessä lumihangen alla olen tehnyt kaikkea muuta, enkä ole edes ajatellut uutta kasvukautta.

Somessa ja blogeissa on alkanut jo näkyä kuvia krookuksista, sulaneesta maasta ja kevään ensi merkeistä. Meidän pihalla lumi peittää vielä maan, ja paljaat läntit ovat hyvin pieniä. Harva se aamu uutta lunta on satanut niidenkin päälle.

Mutta tänään: tänään havahduin auringon lämpöön, join iltapäiväkahvit rappusilla ilman pipoa ja hanskoja ja huomasin sulaneiden länttien levinneen yhä laajemmalle. Merkkasin kalenteriin Kevätpuutarhamessut Helsingissä 6.4. ja siirsin joulukuusenraadon takapihalta metsikköön maatumaan (jep, loppiaisena en kyennyt parempaan…).

Puro solisee jo kirkkaana, ja linnut laulavat kovaa. Kissat ovat levottomia, haluavat vuorotellen ulos ja sisälle.

Tämän tyypin bongasin hangelta, toivottavasti hän pääsee perille sinne, minne onkaan menossa. Tästä tämä taas lähtee, uusi kevät ja uusi kasvukausi. Uusista suunnitelmista lisää ensi kerralla!

Hei hei!

Tänään olen kärrännyt kesäkukkia kompostiin, leikannut osan pensaista ja perennoista alas ja haravoinut hieman lehtiä. Pakko se on uskoa, syksy on tullut. Kuunliljat (kuvassa) ovat myös antaneet periksi.

Muutama sinnittelijä puutarhassa vielä on. Viimeiset kehäkukat kukkivat yöpakkasista ja sateista huolimatta.

Samoin lehtikaalit, jotka viime vuonnakin kukoistivat uhkean vihreinä ensilumenkin alta. (Kuvassa myös yksi kalpeankeltainen krassinkukka, joka todellakin on lajinsa viimeinen tänä vuonna.)

Tänään pelastin viimeisen latva-artisokan keltaisten lehtien seasta.

Puutarhan väritys alkaa olla tämä. Nyt on aika jättää jäähyväiset myös tälle blogille, jonka elinkaareksi määrittelin kasvukauden 2016. Päivitystahti ei ole ollut niin tiheä, kuin alunperin ajattelin, koska tähän kasvukauteen on liittynyt elämässä paljon muutakin kuin puutarhanhoito. Mutta jälleen kerran olen kiitollinen tästä kesästä, tästä kiihkeästä kaaresta kevään ensi vihreistä syksyn ruskaan. Olen saanut nauttia luonnon kiertokulusta ja sen uskomattomasta kauneudesta sekä ruokapöydän antimista. Tunnen taas samaa väsymystä kuin joka vuosi, jaksan tehdä vain välttämättömimmät syystyöt ja loput jätän kevääseen. Tiedän, että silloin viriää taas uusi innostus ja uudet voimat. Neljän-viiden kuukauden kuluttua olen taas täynnä intoa. Ehkä jatkan myös blogia silloin.

Nyt lähden kulkemaan tätä polkua kohti talvea, pimeyttä ja lepoa. Kiitos kaikille teille lukijoille ja kommentoijille. Nähdään!

Hei hei!

 

 

 

 

Syksyn värit ja eräs kissa

Meidän Tiksu sointuu täysin alkusyksyn väreihin. Noin puolet pihan lehdistä näyttää jo pudonneen, ja haluan taas uskoa sitä koulukuntaa, jonka mukaan lehtiä ei tarvitse haravoida, vaan ne maatuessaan talven aikana ravitsevat maata. Olen jo monena vuonna jättänyt lehdet haravoimatta syksyllä, ja haravoinut kulottunutta pihaa keväällä, jolloin on uutta intoa.

Syyskuussa, kun puutarhan kokonaisuus alkaa ränsistyä, katse kiinnittyy yksityiskohtiin. Kehäkukan siemenkota on kaunis, ja antaa lupauksen ensi kesästä. Kerään talteen siemenet, varastoin ne paperipusseihin ja kylvän ensi vuonna multaan.

Poimin talteen myös eri unikkolajien siemenkodat. Unikoista on tullut viime vuosina lempikukkiani, ja myös nämä siemenkodat ovat todella kauniita. Ensi keväänä aion ripotella siemenet ympäriinsä, välittämättä kukkapenkkien muodoista tai väreistä. Unikot ovat puutarhan kapinallisia, villejä ja vapaita.

Ilta-auringossa voi vielä hetken fiilistellä mennyttä kesää. Ikkunoiden edessä kasvavat jasmiinit eivät enää levitä tuoksuaan kuistille, mutta valo muistuttaa menneestä kesästä.

 

Hellepäivä

 

Tänä viikonloppuna on ollut lämmintä. Lähdin sienimetsälle fleece-takissa, ja se oli ehdottomasti liikaa. T-paidassa tarkeni. Yritän tallettaa tämän lämmön ja auringon tulevan talven varalle.

Puutarha hehkuu vielä, mutta syksyn merkit ovat jo näkyvissä. Kun hehkua katsoo lähempää, näkee ruskean sävyjä ja ränstynyttä kauneutta.

Tänä viikonloppuna siivosin kasvihuonetta. Leikkasin maissit alas, ja keräsin viimeiset tähkät talteen. Keräsin salviaa, timjamia, minttua ja oreganoa kuivumaan, ja pakastin lehtikaalta ja pinaattia.

Keräsin myös salkopavut talteen, ryöppäsin ne kevyesti ja pakastin. Alkukesästä näytti siltä, että kissamme Taran mylläyksen jäljiltä yksikään salkopapu ei pääse kasvun vauhtiin, mutta onneksi muutama selvisi. Sadosta tuli pieni, mutta laadukas.

Saksin myös munakoisosta ylimääräisiä lehtiä pois. Se kukkii vielä toiveikkaasti, mutta en usko, että satoa ehtii enää muodostua.

Syyskuun lämpimät illat ovat kuulaita ja kauniita. Ilmassa alkaa olla jo lievää väsymystä: kasvukausi ja sadonkorjuu ovat olleet kiivaita, kohta on aika levätä.

 

 

 

 

 

Loppukesä vai alkusyksy?

Sadonkorjuun ollessa kiivaimmillaan on helppo työntää syrjään ajatus siitä, että kesä on auttamatta kallistunut loppua kohden. Se on yhtä aikaa masentava ja helpottava ajatus. Pitkä pimeä kausi on tulossa, kaikki ihana väistyy sen tieltä ja ensi kevääseen on pitkä matka. Mutta samalla olo on huojentunut: kiivas, täyteläinen satokausi on lopuillaan. Kohta voi levätä.

Tomaatit pukkaavat ihan hulluina satoa kasvihuoneessa. Suurin osa syödään sellaisenaan, ja loput keitetään soseeksi. Kuulin hyvän vinkin, että tomaatteja voi myös pakastaa raakana! Sulatettuna vetistyneet tomaatit voi heittää pastakastikkeeseen tai keittää myöhemmin soseeksi. Aion kokeilla.

Salaattien viimeinen satsi on poimintakunnossa. Tämän jälkeen en kylvä enää uutta settiä ennen ensi kevättä.

Vaikka muu keittiöpuutarha alkaa olla aika ränsistyneessä vaiheessa. lehtikaalit vihertävät ryhdikkäinä. Viime vuonna keräsin viimeiset lehdet ensilumen jo tultua.

Heikosta alusta ja nihkeästä kesästä huolimatta hän on kasvanut kaikessa hiljaisuudessa täyteen mittaansa. Pienemmät kaverit eivät ehkä ehdi ennen ensimmäisiä yöpakkasia, mutta eletään toivossa!

 

Sienessä

Tämä vuosi on sienestäjän unelmavuosi. Kantarelleja, mustatorvisieniä ja orakkaita silmänkantamattomiin, sen kun vain kyykistyy ja leikkelee sieniveitsellä koriin.

En ole mikään konkarisienestäjä. Hurahdin sienestämiseen muutama vuosi sitten, sieniguruni Tintti Alangon innostamana. Ensimmäisenä syksynä tunnistin vain kantarellit, mutta sen jälkeen olen ottanut tavoitteekseni opetella yhden uuden lajikkeen joka syksy. Tänä vuonna vuorossa ovat vaalea- ja rusko-orakkaat (kuvassa).

Niukkoina sienivuosina pitää kerätä talteen huonommatkin yksilöt, mutta tänä vuonna kantarelleja on niin paljon, että voi valita parhaat. Kuivuneet tai muuten rähjäiset voi jättää metsään, eikä tunnu edes pahalta.

Tänä viikonloppuna bongasin ensimmäiset suppilovahverot (ja hirvikärpäset…). Saalis jäi vielä vähäiseksi, mutta pienten nuppien määrästä päätellen syksystä tulee lupaava.

Tunnistamieni ruokasienien lisäksi ihastelen metsässä myös vieraita sienilajikkeita. Sienten geometrinen kauneus ja puiden hämärässä loistavat värit eivät lakkaa ihastuttamasta.

Omistan monia sienikirjoja, mutta tässä on kaksi tällä hetkellä  kaikkein inspiroivinta teosta. Saimi Hoyerin Sieniä & ihmisiä on hurmaavan kaunis kirja sienestämiseen hurahtaneista ihmisistä. Haperotohtorin opissa, rouskujen uusi tuleminen, sienikuiskaajan matkassa ja mies, joka elää talvetkin sienille – love these people! ”Välillä on ihan luojaa kiitettävä, että on antanut meille näin kauniin sienen.”

Sienionni taas on ruotsalaisen kokin ja ruokatoimittajan Jens Linderin ja biologi Pelle Holmbergin kulinaristinen kirja parhaista ruokasienistä ja niiden käytöstä kotikeittiössä. ”Sitä mennään metsään, harpotaan kantojen ja kivien, risujen ja oksien seassa. Törmätään kallioihin ja notkelmiin, ylämäkiin ja alamäkiin. Jos onni on myötä, löytää sieniä, ja kun silmät tottuvat metsän valoon, niitä huomaa yhä enemmän. Kävellään ja kerätään – kerätään ja kävellään. Se on mania, joka synnyttää magiaa.”

 

 

 

 

 

Sadonkorjuun superviikonloppu

Nyt pitää kiirettä, sillä puutarha ja metsä tursuavat satoa. Tämä vuosi tuntuu olevan sienien supervuosi, kantarelleja ja mustatorvisieniä on vakiopaikoilla ihan silmän kantamattomiin. Suurin osa sienistä syödään saman tien piirakoina, muhennoksena ja sellaisenaan paistettuna ruisleivän päällä tillin kera. Loput paistan pannulla kuiviksi ja pakastan.

Lopulta oli pakko vain lähteä pois metsästä, kun kori oli jo täynnä ja sieniä näkyi silti mihin  vain katseen kohdisti. Onneksi nyt on satanut tasaisin väliajoin eivätkä sienet pääse kuivahtamaan. Voi tehdä täsmäiskuja pitkin viikkoa.

Myös puutarhassa riittää satoa poimittavaksi. Räkättirastaat viettävät festareita viinimarjapensaissa, joten marjat on poimittava kiireesti talteen. Osa keitetään saman tien mehuksi, loput pakastetaan myöhempää mehustusta varten. Muutaman pakasterasian kokonaisia marjoja säästän ihan vain smoothieita varten.

Mustaherukat ovat tänä vuonna valtavia, aurinko ja lämpö ovat tehneet tehtävänsä.

Karviaiset keitän hillosokerilla hilloksi.

Tänä viikonloppuna olen pakastanut myös lehtikaalisatoa…

… ja pinaattisatoa. Tänä vuonna lehdet ovat säästyneet toukilta ja tuholaisilta, reikäisiä lehtiä on ollut vain muutamia. Ryöppään pinaatit kiehuvassa vedessä muutaman minuutin ajan, jäähdytän ja pakastan annospusseissa.

Viljapellot alkavat vähitellen tuleentua. Suomen lyhyt, mutta intensiivinen kesä alkaa kallistua loppua kohden. Sadonkorjuu on syytä tehdä ajoissa, muuten tilaisuus menee ohi.

 

Katsaus keittiöpuutarhaan

Satokausi alkaa olla parhaimmillaan, joten on aika tehdä kierros keittiöpuutarhassa. Tomaatit ovat kasvihuoneessa vielä vihreitä, mutta lupaavan paljon heitä on siellä!

Kasvihuoneessa toinen munakoiso porskuttaa hienosti, mutta toinen on jostain syystä ihan tainnoksissa. En ymmärrä miksi, molempia olen kastellut ja lannoittanut yhtä lailla.

Kesäkurpitsat pukkaavat satoa avomaalla ponnekkaasti.

Viljelylaatikossa viihtyvät pinaatit ja korianterit. Annan korianterin kukkia rauhassa, ja kerään sen jälkeen siemenet talteen.

Härkäpavut, lehtikaalit ja yksivuotiset kesäkukat rehottavat myös laatikoissa. Härkäpapujen pavut ovat ihan mega-suurikokoisia, täytyy googlettaa, mitä kaikkea niistä voi tehdä.

Salaattien ensimmäinen setti alkaa olla jo ohi, mutta kylvin seuraavan satsin laatikon reunoille. Loppukesäksi tulossa uusi uljas sukupolvi lehtisalaattia ja jäävuorisalaattia,

Tämän viljelylaatikon mansikkasato on jo ohi. Lehtikaalit, persiljat ja krassit voivat hyvin, ja uusi tilli-satokin on jo idullaan.

Ja viereisessä laatikossa salkopavut toipuvat huonosta lähdöstään. Taustalla kaksiartisokkaa, joista toinen näyttää lupaavalta, toinen ei.

 

 

Ihana pieni nurkkaus

Viime kesänä rakensin omin pikku kätösin tällaisen cottage garden -tyylisen nurkkauksen kasvihuoneen viereen. Alue ei ole suuren suuri, noin 2 x 4 m, mutta tuottaa satoa ihan kivasti ja näyttää hienolta kasvihuoneen kyljessä.

Viljelylaatikossa kasvaa monivuotista lipstikkaa ja minttua, sekä tänä vuonna ensimmäistä kertaa valkosipulia. Krassit istutin laatikon kulmaan vain siksi, etteivät ne mahtuneet muualle…

Ruukuissa kasvaa tähkälaventelia.

Muurikivien ympäröimässä istutusaltaassa reuhuavat neljä mansikantainta. Sato ei päätä huimaa, ja tänä kesänä ampiaiset ovat verottaneet oman osansa tehokkaasti.

Kesäkurpitsat sen sijaan ovat erittäisin satoisia.

Tässä nurkkauksessa toteutuu puutarha-ideologiani puhtaimmillaan: silmäniloa ja syötävää.