Takatalvea vastaan

Pääsiäinen koitti täällä Etelä-Suomessa aurinkoisena ja kylmänä. Kärräsin kasvihuoneesta viime syksyltä jääneet mullat pois pipo päässä ja toppatakki päällä. Olin aikonut pestä kasvihuoneen, mutta jätän sen suosiolla vähän lämpimämpiin päiviin.

Kasvihuoneen tyhjennys ei olisi onnistunut ilman rakkaan poikani apua. Molempien kottikärryjen renkaat olivat tyhjentyneet talven aikana, ja hän vaihtoi molempiin uudet pyörät ❤ Leikkasin myös pensaat ja perennat alas, ja kärräilin oksat ja risut metsänreunaan.

Koska ulkona on kylmä, keskityin sisähommiin. Kävin läpi edelliseltä vuodelta jääneet siemenet ja uudet, Kevätpuutarhamessuilta viime viikonloppuna Hyötykasviyhdistyksen osastolta ostetut. Olen maailman surkein esikasvattaja, joten suosin suorakylvöä myöhemmin keväällä. Laitoin silti toiveikkaana esikasvatukseen tuoksuhernettä ´True Fragrance´ja ´Pink Cupid´, ruusupapua ´Celebration´ ja parsakaalia. Kaiken muun aion kylvää suorakylvönä tai valmiina taimina.

Tiksu hääri taas apulaisena.

Työpaikan taimipörssi on myös startannut. Sain työkaveriltani kaksi pelargonian tainta, jotka ovat joko Mårbackaa tai tulppaanipelargoniaa… Yllätys selviää myöhemmin. Ostin messuilta myös yhden Kronprins Nikolaj´n taimen lisää. Viime kesän kruununprinssikin näyttää selvinneen talvesta.

Tämä on suosikki-pelargoniani Mårbackan ohella. Kukat ovat valkoisia / hennon vaaleanpunertavia siron kukkavarren päässä.

Nämä varhaiset kevättyöt ovat ihania, mutta odotan kovasti lämpimämpiä kelejä. Kaipaan sitä tunnetta, kun ulkona tarkenee t-paidassa ja multa tuntuu lapiossa lämpimältä. Odotan jopa muurahaisten armeijaa, joka lähtee liikkeelle auringon lämmössä.

Advertisement

Hei hei!

Tänään olen kärrännyt kesäkukkia kompostiin, leikannut osan pensaista ja perennoista alas ja haravoinut hieman lehtiä. Pakko se on uskoa, syksy on tullut. Kuunliljat (kuvassa) ovat myös antaneet periksi.

Muutama sinnittelijä puutarhassa vielä on. Viimeiset kehäkukat kukkivat yöpakkasista ja sateista huolimatta.

Samoin lehtikaalit, jotka viime vuonnakin kukoistivat uhkean vihreinä ensilumenkin alta. (Kuvassa myös yksi kalpeankeltainen krassinkukka, joka todellakin on lajinsa viimeinen tänä vuonna.)

Tänään pelastin viimeisen latva-artisokan keltaisten lehtien seasta.

Puutarhan väritys alkaa olla tämä. Nyt on aika jättää jäähyväiset myös tälle blogille, jonka elinkaareksi määrittelin kasvukauden 2016. Päivitystahti ei ole ollut niin tiheä, kuin alunperin ajattelin, koska tähän kasvukauteen on liittynyt elämässä paljon muutakin kuin puutarhanhoito. Mutta jälleen kerran olen kiitollinen tästä kesästä, tästä kiihkeästä kaaresta kevään ensi vihreistä syksyn ruskaan. Olen saanut nauttia luonnon kiertokulusta ja sen uskomattomasta kauneudesta sekä ruokapöydän antimista. Tunnen taas samaa väsymystä kuin joka vuosi, jaksan tehdä vain välttämättömimmät syystyöt ja loput jätän kevääseen. Tiedän, että silloin viriää taas uusi innostus ja uudet voimat. Neljän-viiden kuukauden kuluttua olen taas täynnä intoa. Ehkä jatkan myös blogia silloin.

Nyt lähden kulkemaan tätä polkua kohti talvea, pimeyttä ja lepoa. Kiitos kaikille teille lukijoille ja kommentoijille. Nähdään!

Hei hei!

 

 

 

 

Syksyn värit ja eräs kissa

Meidän Tiksu sointuu täysin alkusyksyn väreihin. Noin puolet pihan lehdistä näyttää jo pudonneen, ja haluan taas uskoa sitä koulukuntaa, jonka mukaan lehtiä ei tarvitse haravoida, vaan ne maatuessaan talven aikana ravitsevat maata. Olen jo monena vuonna jättänyt lehdet haravoimatta syksyllä, ja haravoinut kulottunutta pihaa keväällä, jolloin on uutta intoa.

Syyskuussa, kun puutarhan kokonaisuus alkaa ränsistyä, katse kiinnittyy yksityiskohtiin. Kehäkukan siemenkota on kaunis, ja antaa lupauksen ensi kesästä. Kerään talteen siemenet, varastoin ne paperipusseihin ja kylvän ensi vuonna multaan.

Poimin talteen myös eri unikkolajien siemenkodat. Unikoista on tullut viime vuosina lempikukkiani, ja myös nämä siemenkodat ovat todella kauniita. Ensi keväänä aion ripotella siemenet ympäriinsä, välittämättä kukkapenkkien muodoista tai väreistä. Unikot ovat puutarhan kapinallisia, villejä ja vapaita.

Ilta-auringossa voi vielä hetken fiilistellä mennyttä kesää. Ikkunoiden edessä kasvavat jasmiinit eivät enää levitä tuoksuaan kuistille, mutta valo muistuttaa menneestä kesästä.

 

Pionipäivitys, vol.2

Viime kesänä kukkapenkkiin ilmestyi vieraslajike. En tiedä, mistä se tuli, mutta rakastuin heti. Googlettelin, ja löysin pioniunikon.

Tänä vuonna ostin siemeniä ja kylvin ne laatikkoon. Nyt ne kukkivat!

Kun varsinaiset pionit lopettelevat jo kukintaansa, pioniunikot vasta aloittelevat.

Nämä ovat lempikukkiani heti pionien jälkeen. Aion ottaa talteen siemenkotia ja ensi vuonna kylvän näitä muuallekin. Joka puolelle.

Loppukevennys: Tiksu ottaa iisisti hellepäivän puron varrella… 🙂

 

 

Sadepäivän onnea

Niin ihania kuin juhannuksen hellepäivät olivatkin, ihan yhtä ihana on tällainen kunnon sadepäivä. Kuivuuttaan rutiseva pihamaa kiittää.

Pinaatit kaipaavat veden lisäksi lannoitetta. Lehdet ovat epäilyttävän vaaleanvihreät. Vieressä siemenestä kylvetyt korianterit puskevat lehteä hitaasti, mutta toiveikkaasti.

Siemenestä kylvetyt ruusupavut, esikasvatetut lehtikaalit ja kuukausi sitten kylvetyt tillit voivat hyvin hereässä vesisateessa. Kituliaalta näyttävien samettikukkien tarkoitus on torjua tuhohyönteisiä. Hope so.

Kertaalleen jo nääntyneiltä näyttäneet pensaskrassit kurkottavat ujoina laatikon reunan yli. Ehkä tämä tästä vielä?

Pionit kumartavat sateessa.

Kauneinkin loisto on katoavaista. Tänä vuonna pionit kukkivat ensimmäistä kertaa sarjassa: kun ensimmäiset lakastuvat, seuraavat vasta aloittelevat.

Tervetuloa, sade, kunhan et kestä koko kesää!

 

Zoomaamisen taito

Viikonloppuna katselin pihamaata keskipäivän armottomassa valossa. Nurmikot kasvavat ylipitkänä sumppuna voikukkaa ja vuohenputkea, heinät juhlivat kukkapenkkien reunustoilla ja viime päivien sateet eivät ole vielä ehtineet elvyttää kellanruskeiksi muuttuneita länttejä. Näkymä oli ankea.

En ole ehtinyt viime aikoina hoitaa pihamaata, muu arki on vienyt mennessään.

Tänään tein kierroksen pihamaalla ilta-auringossa. Sen lempeä valo osui oikeisiin kohtiin:

…kurjenmiekkoihin, jotka ovat avautuneet puron varrella.

… sokerimaissin taimiin, jotka ovat vankistuneet kasvihuoneessa viileistä ilmoista välittämättä.

… ruukkubasilikaan, joka kaipaa jo latvomista.

— salaattilaatikkoon, joka tursuaa syötävää.

… ruusupapuihin, jotka ovat ponnistaneet siemenistä jo näin isoiksi.

Ja kuin varkain paras aika vuodesta on koittanut. Pionit aloittelevat kukintaansa, vähän niukemmin kuin viime vuonna, mutta silti niin kauniina.

Zoomaan katseeni näihin ilonaiheisiin, ja hoidan muun sitten, kun ehdin. Luonto antaa parastaan, puutarhurista huolimatta.

 

 

Istutuspähkäilyä

Aurinkoterassin loivan rinteen reuna on painunut vuosien ja routaisten talvien myötä notkolle, ja ruohon leikkaaminen on ollut hankalaa. Olen jo monena kesänä aikonut tehdä tälle jotain, mutta vasta nyt sain aikaiseksi.

Kaivoin terassin reunalta noin 2 x 5 metrin alueelta kulottuneen nurmen pois, poistin isoimmat kivet ja täytin alalle noin 30 cm uutta multaa.

Ennen tätä mylläystä terassin reunalla on kasvanut jo pikkusydäntä…

… ja kaksi särkynyttä sydäntä, kurjenpolvi ja jotain sinistä perennaa, jonka nimen olen kadottanut. Peippi-jotain…?

Nyt pähkäilen, mitä istuttaisin tälle alueelle. Paikka on pihan aurinkoisimpia, siihen paistaa koko päivän. Terassin muilla reunoilla kasvaa jo pioneja, ja haluaisin pitää tyylin samana. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehtoina ovat helpot pensasruusut, lisää pioneja ja ehkä nämä:

Salkoruusut toiveikkaana esikasvatuksessa

 

 

 

Kevään merkit

Näinä iltoina kävelen pihalla lintujen huutaessa ihan hulluina ja bongailen kevään merkkejä. Jättipoimulehti puron varrella aloittaa ensimmäisten joukossa. Yleisnäkymä pihalla on vielä ruskea ja harmaa, mutta pientä vihreää puskee jo uutterasti esiin.

Kurjenpolvet.

Haravoin viime syksyn lehtiä ja kulottuneen oloista nurmikkoa, jonka viimeinen leikkaus edellisenä vuonna on selkeästi jäänyt tekemättä. Syksyllä puutarhahanskani kirjaimellisesti tippuvat käsistä, ja syystyöt jäävät yleensä tekemättä. ”Keväällä uusin voimin”, ajattelen, ja annan itseni ja puutarhan levätä.

Raparperit kasvihuoneen vieressä.

Lipstikka laatikossa.

Helmililjat – muistaakseni.

Joka kevät lumien sulaessa pihalta paljastuu uutterien tyyppien aikaansaamat keot. Osa näistä on huolestuttavan lähellä omenapuita ja pionipenkkejä, mutta ilmeisesti kyseessä ovat kontiaiset, jotka eivät syö juuria. Myyrät ovat pahempia: eräskin tuttava kertoi, kuinka nuori omenapuu oli kirjaimellisesti jäänyt nostettaessa käteen myyrien syötyä sen juuret. Meillä omenapuut ovat toistaiseksi hengissä, mitä nyt jänikset ovat hieman napsineet alaoksien päitä pahimpaan nälkäänsä.

Tämä on paras aika vuodesta. Kaikki on vielä edessä, uusi kesä alussa.

Ja hei, mikä tämä on ?!?

 

Puro

Tämä kuva on otettu vuosi sitten. Nyt meillä ei vielä ole näin paljon lunta.

Pihallamme virtaa luonnonvesipuro. Se syntyi puolivahingossa, mieheni spontaanista ideasta 15 vuotta sitten, kun rakensimme taloamme. Tonttimme takana kohoaa harju, jonka sisuksissa on ilmeisen valtavat vesivarannot. Rakennusaikana talon takaa rinteestä lirisi pieni puro kaivinkoneen jättämässä uomassa. Mieheni keksi ohjata veden salaojaputkea pitkin tiettyyn kohtaan tonttiamme, ja siinä se nyt edelleen virtaa.

Peitimme putken hiekalla ja mullalla ja kaivoimme putken suuaukon eteen kuopan, jonka pohjalle viritimme pohjamuovin. Tästä pienestä lammesta puro jatkuu loivaa rinnettä alas portaittain kunnes yhtyy tontin reunalla kulkevaan piiriojaan.

Puron maisemoinnissa auttoi puutarhuri Terhi Aalto, joka on ollut monen muunkin kauniin idean kummi meidän pihallamme. Tältä puro näytti viime kesänä:

Virtauksen ansiosta vesi pysyy koko ajan näin kirkkaana. 

Kivet ovat suurimmaksi osaksi omalta tontilta rakennusaikojen myllerryksissä esiin nousseita. Lisäksi seassa on Kekkilän kauniin valkoisia isoja koristekiviä sekä monivärisiä pieniä rantakiviä.

Lammen ympärillä kasvaa jättipoimulehteä, viiruhelpiä, kurjenmiekkoja, saniaisia ja rentukoita. Niin, ja toukokuussa valkovuokkoja, jotka ovat levinneet metsänreunasta.

Ensi kesän projekteja ovat hapertuneiden puusiltojen uusiminen ja puron alajuoksun istutusten kohentaminen. Tai siis: alajuoksulla ei ole istutuksia, into on loppunut kesken… Mutta ensi kesänä tilanne korjaantuu.

Purossa ei ole pumppua. Keväällä ja alkukesästä vesi virtaa kiivaasti kohisten, ja hiipuu loppukesää kohti. Koko kesän puron solina kuitenkin kuuluu kasvihuoneelle ja aurinkoterassille.

Kesän ääni.