Liljojen laakso

431

Vuosi sitten keväällä ostin puutarhamessuilta pari pussillista isojen valkoisten Oriental -liljojen mukuloita. Olen aina pitänyt liljoista, jopa hääkimppuni aikoinaan koostui valkeista liljoista (hautajaiskukkia, sanoi eräs vanhempi sukulainen silloin onnitellessaan).

En ole koskaan kuitenkaan kasvattanut niitä itse. Kukkapenkeissäni ei oikein ole ollut sopivaa paikkaa; liljat eivät voi törröttää yksinään missään, vaan tarvitsevat ympärilleen sopivaa kasvustoa – kuten mitä? Olen ehkä myös pitänyt niitä vaikeina kasvatettavina, tai vierastanut mukuloita. Olen enemmän siemen- ja taimi-ihmisiä.

Viime keväänä työkaverini, kokenut lilja-konkari, neuvoi, että liljoja voi kasvattaa isoissa ruukuissa. Helppoa kuin heinänteko, hän kannusti. Ruukuissa liljoja voi siirrellä paikasta toiseen, yhdistellä sopiviin kukkapenkkeihin ja maisemoida niitä vaikka rehevien pensaiden katveeseen.

Messureissun jälkeen mukulat jäivät tarjottimelle makoilemaan. Tuli kaikkea muuta, enkä ehtinyt (saanut aikaiseksi) istuttaa niitä ruukkuihin tai mihinkään muuallekaan. Mukulat kuivuivat ja alkoivat näyttää surullisen elottomilta.

Alkukesästä työkaveri vinkkasi, että Lidlissä on edullisia liljamukuloita kaikissa väreissä. Hänellä liljat puskivat ruukuissaan jo pitkää vartta ja kohta puoliin nuppujakin.

Tästä innostuneena laitoin asialle kotoa jo pois muuttaneen parikymppisen tyttäreni, joka asuu Lidlin vieressä. Silmiään muljautellen, aurinkolaseihin sonnustautuneena tytär ryysi lähi-Lidlinsä mukulalaareissa muiden innokkaiden puutarha-addiktien kanssa. Olin toivonut valkoisia ja vaaleanpunaisia lajikkeita, ja niitä tytär kahmi kyynärpäätaktiikalla äidilleen.

Keskikesällä työkaveri näytti kuvia upeina kukkivista liljaruukuistaan. Minun ruukkuni näyttivät tältä:

617

Lidlin liljat versoivat hitaasti.

Olin kastellut maltillisesti, ja lannoittanut säännöllisesti kesäkukkalannoitteella. Aloin jo luopua toivosta kunnes kesän kääntyessä loppuaan kohti, tapahtui ihme.

1092

Elokuun loppupuolella liljani puhkesivat kukkaan! Valkoisina….

1039

Vaaleanpunaisina…

1209

Pinkkeinä… (Nostelin jo ruukkuja sisälle, koska yöpakkaset lähestyivät.)

Mutta mitä tapahtui messuliljoille? Olin hätäpäissäni tuikannut elottoman oloiset sipulit toukokuussa maahan, talon edustan varjoisaan kukkapenkkiin. Pussissa luvattiin Oriental-liljojen kasvavan yli metrin korkuisiksi, joten olin sijoittanut ne kukkapenkin takareunaan. Etualalla kasvaa pikkusydäntä, matalahkoa asteria ja tiarellaa.

Sen jälkeen olin autuaasti unohtanut koko asian.

Loppukesällä karsin talomme nurkalla hiirenvirnoja ja rikkakasveja pikkujasmikkeiden seasta. Ihmettelin, mistä kantautuu huumaava tuoksu, pikkujasmikkeiden kukinta oli ollut ohi jo monta viikkoa sitten. Kurkkasin talon nurkalta kukkapenkin taakse, ja ta-daa; sieltä paljastui tällainen näky:

1143

Oriental-liljat (tai no, osa niistä) oli ryhtynyt kukkimaan kaikessa hiljaisuudessa kukkapenkin katveessa. Kukkavarret eivät olleet metrin korkuisia, kukaan ei ollut kastellut tai lannoittanut niitä koko kesänä, kukaan ei ollut edes MUISTANUT niiden olemassaoloa.

Ja siellä ne hohtivat ja tuoksuivat huumaavasti. Eksoottisina vieraslajikkeina.

 

 

 

 

Viljelylaatikot

038

Miten sä jaksat niitä rikkaruohoja ja sitä loputonta kastelua, sanovat tuttavat lähes poikkeuksetta, kun tulee puhe viljelmistäni. Meidän sukupolvemme muistiin ovat iskostuneet lapsuuden kasvimaat ja loputon taistelu rikkaruohoja vastaan.

Sen verran tuli lapsena kitkettyä, etten jaksaisikaan rikkaruohoja. Ratkaisu löytyi puutarhan alkuvuosina, kun puutarhuri Terhi Aalto nikkaroi keittiöpuutarhaani neljä viljelylaatikkoa. Raakalaudasta, metri kertaa metri. Terhi maalasi laatikot siniseksi, koska se näyttää hyvältä vihreän kasvuston rinnalla.23062010068

Terhi viritti myös bambukepit laatikoiden nurkkiin, ja kesän mittaan niitä pitkin kiipesivät ruusupavut. Viime vuosina olen luopunut bambukepeistä, koska haluan kävellä esteettä laatikoideni välistä. Tuuheutuessaan kasvustot rönsyilevät todella hallitsevasti!

Vuosien mittaan viljelylaatikoissani on kasvanut erilaisia salaatteja, tilliä, monivuotista ruohosipulia, lamopinaattia, korianteria, persiljaa. (Viime kesänä myös latva-artisokkaa, joka ei koskaan ehtinyt sadon tuottamiseen asti.)

Kylvän siemenet ja istutan taimet viljelylaatikoihin tiuhaan. Rikkaruohoille ei jää elintilaa, ja tiheä kasvusto myös pidättää kosteutta niin ettei kastelua juurikaan tarvita. Pitkinä hellekausina olen välillä kastellut laatikoita, mutta Suomen kesä sadekuuroineen takaa yleensä sen, ettei lisäkastelua tarvita. Samettikukat laatikoiden keskellä pitävät tuhohyönteiset loitolla.

Neljä sinista viljelylaatikkoa, kasvihuone ja sen kyljessä oleva cottage garden eivät tietenkään riitä loputtomiin. Ahneus kasvaa syödessä, ja viime kesänä mies nikkaroi raakalaudasta kaksi uutta viljelylaatikkoa epäonnisen mansikkamaan paikalle.

552

Näistä lisää tulevana kesänä.

113Joka kesä yksi sinisistä viljelylaatikoista on omistettu yksivuotisille kesäkukille: ruiskaunokeille, zinnioille, pioniunikoille. Pelkkää kauneutta.

Chilikasvattaja – ehkä vielä joskus

601

Chilit tulivat kasvihuoneeseeni pari vuotta sitten. Siemenestä asti en ole rohjennut vielä niitä kasvattaa, mutta olen ostanut ja saanut tuttavilta reippaita taimia. Satoa on tullut kiitettävästi, mutta vain sen ansiosta, että taimia ja eri lajikkeita on ollut riittävän laaja valikoima.

IMG_2574

Kaikenlaista mutkaa on ollut matkan varrella. Hennoimmat taimet ovat nuupahtaneet ulkoilmaan siirrettäessä. Puutarhamessuilta Suomen Chiliyhdistyksen osastolta ostettu virkeä taimi kuoli ruukussa.

Toissa kesänä kasvihuoneessa hyvän startin saaneet taimet joutuivat kirvojen joukkohyökkäyksen kohteeksi. Nostin ruukut ulos ja ruiskutin niitä mäntysuopaliuoksella. Kirvat katosivat, mutta mäntysuopa jäi. Chilipalot maistuivat saippualle.

Viime kesä oli hyvä chilikesä.

Työkaverilta saatu taimi näytti kylmän alkukesän ajan kasvattavan vain vartta (ylin kuva), mutta tsemppasi loppukesästä kasvihuoneessa ja tuotti lopulta hyvän sadon. Kasvatan chilini isoissa saviruukuissa kasvihuoneessa, kastelen ja lannoitan tasaiseen tahtiin ja tarkkailen kirva-tilannetta. Viime kesänä kirvoja ei näkynyt (parveilevatko ne eri kesinä eri paikoissa?), ja chilipalot saivat kasvaa ja kehittyä hitaasti mutta varmasti koleahkossa säässä.

1179

Kyllä siellä jotain punaistakin näkyy.

Yksi chilinä ostamani taimi osoittautuikin paprikaksi, mutta ei se mitään. Hyviä olivat.

102

Se olikin paprika!

Säilön chilit pakastamalla, ja pitkin talvea lisään ruokaan kuin ruokaan oman maan palkoja. Joka kerran, kun chilin tulisuus puraisee, ajattelen kesää ja punaisen ja vihreän kirpeää yhdistelmää.

021

Onko ruokaa, johon yksi pieni palko ei sopisi? Ei, ei ole.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Puutarhalehti-addikti

 

014

Rakastan puutarhalehtien ajankohtaispalstoja. Upeat pihat ja hyötyjutut ovat myös ihan ok, mutta eniten ilahdun pienistä, juuri oikeaan aikaan tulevista tipseistä.

Eilen katselin joulun jäljiltä nuokkuvia hyasintteja, joita meillä on – no, paljon. Lempijoulukukkani. Yleensä suhtaudun hyasintteihin kuin viherkasveihinkin: ne eivät ole elämänikäisiä kumppaneita, vaan joutavat pois kukinnan päätyttyä. Nyt hyasinttini näyttävät kuitenkin niin elinvoimaisen vihreiltä (olen leikannut rapistuneet kukkavarret pois), etten ole hennonut heittää niitä pois.

Ja ta-daa: tänään luin Viherpiha-lehteä, jonka ajankohtaispalstalla neuvottiin, miten hyasintteja tulee kohdella, jotta ne jatkavat elämäänsä kesällä ulkona.

Kastelen ja annan ravinteita kerran viikossa kuukauden ajan. Sen jälkeen lopetan kastelun, annan lehtien kuivua ja vien sipulin viileään paikkaan. Istutan sipulit maahan keväällä, kun maa on sulanut. Kiitos!

Samassa lehdessä oli ajankohtaispalstalla toinenkin kiinnostava aihe. Kasvifysiologian dosentti Kurt Fagerstedt luonnehti viime kasvukautta keväästä syksyyn.

”Myöhäinen ja kolea kevät viivytti useiden monivuotisten lajien kasvuunlähdön kesäkuulle.” Tämän muistan. Juhannuksena ajoimme moottoripyörällä talvivarusteissa ja silti kuljettajan kädet jäätyivät koppuraisiksi ja raekuuro yllätti. Lämpöasteita ei tainnut olla edes kymmentä.

015

Viherpihan verkkosivut löytyvät täältä.

016

Toinen lempilehteni on ruotsalainen Trädgårdsliv.

006

Täältä en etsi hyötytietoa, vaan puhdasta inspiraatiota. Potagereja, muotopuutarhoja, keittiöpuutarhoja ja kartanoiden pihamaita. Ajatonta sisältöä, joka ei vanhene.

Talvikauden lohdutusta, kun kevääseen tuntuu olevan ihan liian pitkä aika.

 

 

 

 

 

 

Kasvihuone talvella

093

Talvi on tullut Etelä-Suomeenkin.

Yritän joka talvi muistaa käydä tiputtelemassa lumet ajoissa kasvihuoneen katolta. Tänään lumi oli kevyttä pakkaslunta, mutta sitä oli ehtinyt jo kertyä parinkymmenen sentin kerros. Märäksi suojalumeksi muuttuessaan se rikkoo kasvihuoneen lasiruutuja ja painaa alumiinirunkoa lyttyyn.

090

Yleensä ruutuja menee rikki talven aikana kolmesta viiteen, etenkin kulmauksissa ja räystäiden kohdilla. Viime vuosi taisi olla ensimmäinen, kun selvisin ilman piipahdusta lasitusliikkeeseen.

Kasvihuoneellani alkaa olla ikää kymmenkunta vuotta. Jo viime kesänä huomasin, että runkokehikko ei ole enää ihan vatupassinsuora. Liukuovi rahisi ja kirskui liikuteltaessa, ja putosi yhä useammin pois jengoiltaan.

Perustukset tehtiin aikoinaan huolella, mutta routa, lumi ja pakkanen ovat silti tehneet tehtävänsä.

092

Kuurankukkia!

Näillä pakkasilla en edes yritä avata kasvihuoneen ovea. Kurkin vain haikeana sisälle: siellä ne ruukut, köynnöstuet ja työkalut odottavat, kuten minäkin.

Lumentulon harvoja hyviä puolia on se, että valkoinen vaippa peittää armeliaasti ja tasapuolisesti myös pihamaan vähemmän kauniit nurkat. Kasvihuoneen takana rehottaa epämääräinen jättömaa, joka kasvaa horsmaa, villiä vadelmaa ja juolaheinää. Sinne on kertynyt myös rikkinäisiä ruukkuja, puolityhjiä lannoitesäkkejä, laudankappaleita ja sen sellaista.

094  Kaikki käytöstä poistettu puutarhakama ei vanhene pittoreskisti.

Tämän rojukokoelman raivaaminen oli to-do-listallani jo viime kesänä, mutta siirtyi sitten muiden kiireiden ja tekosyiden takia tälle vuodelle. Otan uuden kuvan tänne lumien sulettua, niin eiköhän siitä saa riittävän sysäyksen siivousoperaatiolle.

089

Hei-hei kasvihuone, koitetaan kestää tämäkin talvi.

096

Valoa on jo ilmassa!

Tee-se-itse-nainen

10259746_10152412055656506_6203152480501638039_n

Viime äitienpäivänä sain mieluisan lahjan: kasan kiviä. Perhe on lakannut jo aikaa sitten ihmettelemästä puuhiani, kivikasa on lahjana ihan ok.

Lakka antiikkikivet ovat kauneimpia pihakiviä, joita tiedän. Ne ovat myös edullisia (vaikka lahjan hintaan ei pitäisi reagoida); noin 30 euroa neliö.

Kasvihuoneen toisella puolella oli muutaman neliön alue, jolle piti tehdä jotain. Ennestään siinä oli Kekkilän (jo säiden harmaannuttama) viljelylaatikko ja ylämäkeen nouseva rinne. Olin jo pitkään haaveillut siihen cottage garden -tyyppistä kiveystä.

Tuumasta toimeen.

10255016_10152414470391506_4724555381997183482_n

Nopeat asennushiekat alle, ja vatupassilla suurin piirtein vaateriin kiveä kiven viereen.

10370437_10152476456166506_8307158732867461306_n

Antiikkikivet toimivat myös muurikivinä. Ylämäkeen syntyi kiva istutusallas, johon siirsin henkitoreissaan olevalta mansikka”maalta” muutamia rönsyjä ja istutin kaksi kesäkurpitsan tainta. Betoninharmaaseen ruukkuun istutettu laventeli sopi tyyliin saumattomasti.

654

Vähän myöhemmin kesällä näytti tältä.

Kokeilin istutusaltaassa kesäkurpitsojen juurilla ruohokatetta. En ole ihan varma, oliko se hyvä idea. Kesäkurpitsat kasvoivat vartta ja lehtiä, mutta hedelmän (?) muodostus ei ollut samaa luokkaa kuin aikaisempina vuosina avomaalla.

Mansikat rehottivat kuten aina, ja räkättirastaat löysivät tiensä tännekin.

Viljelylaatikossa kasvoi persiljaa, sitruunamelissaa, keltasipulia, salottisipulia ja monivuotista lipstikkaa ja minttua.

10527560_10152574913171506_1376312179600915909_n

Nyt jännitän, miten kiviladontani selviävät ensimmäisestä talvesta ja roudasta.

Pionirakkaus

007

Kauan sitten, kun vasta haaveilin omasta pihasta, muuan tuttava sanoi inhoavansa pioneja. Ne ovat pönäköitä, vanhanaikaisia ja mauttomia, tuumasi hän.

Olin eri mieltä jo silloin. Lapsuudenkotini pihalla kasvoi tumman viininpunaisia pioneja, jotka isoäitini oli aikoinaan istuttanut. Vuosi toisensa jälkeen ne nousivat, muodostivat valtavia nuppuja ja kukkivat upeina, isoina puskina, ilman mitään sen kummempia hoitotoimia.

Ensimmäisinä vuosina omalla pihallani arastelin pioneja. Luin puutarhakirjoista, että ne ovat vaativia, hitaita kasvamaan ja ne pitää ehdottomasti istuttaa oikein, muuten mistään ei tulisi mitään.

Ostin ensimmäiset pionintaimeni ale-korista. Eipä olisi iso taloudellinen tappio, jos menisi pieleen. Kyseiset taimet kukkivat yllä olevassa kuvassa etualalla.

012

Kiinanpioni Festiva

On totta, että pionit ovat hitaita. Olen istuttanut lisää taimia monena vuonna, ja ensimmäisen kerran ne kukkivat yleensä vasta kahden vuoden kuluttua. Ja ennen kuin niistä tulee tuuheita, isoja kasvustoja, kuluu monta kesää.

009

Valkoinen pioni (lajike, hmm… ??)

Minulle, peruskärsimättömälle ihmiselle, pionit ovat opettaneet kärsivällisyyttä. Istuta taimi, anna sen olla, unohda jopa, ja ta-daa: jonain kauniina kesänä se avaa kukkansa.

033

Vaaleanpunainen Sarah Bernhardt

Eniten pidän valkoisista ja vaaleanpunaisista pioneista. Ainoat lajikkeet, jotka osaan nimetä, ovat Sarah Bernhardt ja kiinanpioni Festiva.

010

En ole vielä onnistunut istuttamaan lajikkeita, jotka kukkisivat eri aikaan. Niinpä pionisesonki pihallani on lyhyt, kivas ja intensiivinen. Sateista riippuen se kestää viikon tai kaksi. Silloin minä ja toinen pionien ystävä, puolipersialainen kissamme Tiksu emme poistu pihamaalta mihinkään.

887

 

 

 

 

 

Puro

336.JPG

Tämä kuva on otettu vuosi sitten. Nyt meillä ei vielä ole näin paljon lunta.

Pihallamme virtaa luonnonvesipuro. Se syntyi puolivahingossa, mieheni spontaanista ideasta 15 vuotta sitten, kun rakensimme taloamme. Tonttimme takana kohoaa harju, jonka sisuksissa on ilmeisen valtavat vesivarannot. Rakennusaikana talon takaa rinteestä lirisi pieni puro kaivinkoneen jättämässä uomassa. Mieheni keksi ohjata veden salaojaputkea pitkin tiettyyn kohtaan tonttiamme, ja siinä se nyt edelleen virtaa.

Peitimme putken hiekalla ja mullalla ja kaivoimme putken suuaukon eteen kuopan, jonka pohjalle viritimme pohjamuovin. Tästä pienestä lammesta puro jatkuu loivaa rinnettä alas portaittain kunnes yhtyy tontin reunalla kulkevaan piiriojaan.

Puron maisemoinnissa auttoi puutarhuri Terhi Aalto, joka on ollut monen muunkin kauniin idean kummi meidän pihallamme. Tältä puro näytti viime kesänä:

626

Virtauksen ansiosta vesi pysyy koko ajan näin kirkkaana. 

Kivet ovat suurimmaksi osaksi omalta tontilta rakennusaikojen myllerryksissä esiin nousseita. Lisäksi seassa on Kekkilän kauniin valkoisia isoja koristekiviä sekä monivärisiä pieniä rantakiviä.

Lammen ympärillä kasvaa jättipoimulehteä, viiruhelpiä, kurjenmiekkoja, saniaisia ja rentukoita. Niin, ja toukokuussa valkovuokkoja, jotka ovat levinneet metsänreunasta.

Ensi kesän projekteja ovat hapertuneiden puusiltojen uusiminen ja puron alajuoksun istutusten kohentaminen. Tai siis: alajuoksulla ei ole istutuksia, into on loppunut kesken… Mutta ensi kesänä tilanne korjaantuu.

Purossa ei ole pumppua. Keväällä ja alkukesästä vesi virtaa kiivaasti kohisten, ja hiipuu loppukesää kohti. Koko kesän puron solina kuitenkin kuuluu kasvihuoneelle ja aurinkoterassille.

Kesän ääni.

556

 

Uusi alku

Joulunpyhinä se alkaa. Klikkaan auki suosikeista lempiblogit, kaivan esiin tietyn pinon kirjoja. Niiden välistä putoilee lehdistä revittyjä sivuja, joissa on ideoita, aihioita, hyödyllisiä vinkkejä.

Loppusyksyn väsymys on tiessään. Mieli palaa jo päästä tositoimiin.

10155197_10152381495066506_6510480045560203773_n

Joka kesä päätän, että tänä vuonna kirjaan ylös seuraavaa vuotta varten tarvittavat tiedot: mitä pitää ensi vuonna tehdä, mitä ei kannata enää tehdä.
Ja joka vuosi tämä jää tekemättä. Uusi kausi alkaa aina puhtaalta pöydältä, uusin ideoin, uusin kokeiluin.

292481_10151019378631506_1993659246_n