Hallan vaara

Tänä viikonloppuna olen luottanut kesän tuloon. Olen istuttanut ja kylvänyt, silläkin uhalla, että yöt vielä kylmenevät ja halla puree Etelä-Suomessakin.

Siirsin chilin taimet ruukkuihin ja kasvihuoneeseen.

Istutin kasvihuoneeseen tomaatin taimet, salvian, oreganon ja timjamin. Nyt täytyy muistaa olla skarppina ja peittää istutukset harsoilla, jos hallan vaara uhkaa. Muutamana vuonna olen ollut laiska ja huolimaton, ja aamulla vastassa ovat olleet nuupahtaneet, mustuneet taimet. Toukokuu on aina tasapainottelua: ei kannata istuttaa liian aikaisin kylmien öiden takia, ja toisaalta, kannattaa istuttaa ajoissa, että satoakin alkaa tulla ennen syyskylmiä.

Salaatit vihertävät jo viljelylaatikossa. Samettikukat pitävät ötökät loitolla – toivottavasti. Kylvin laatikoihin myös tilliä, salkopapua ja korianteria.

Voikukkia vastaan on tapana taistella. Mutta voiko näitä oikeasti vihata? Ne ovat niin kesän merkkejä. Kuin pieniä aurinkoja kaiken vihreyden keskellä.

Tulkoon vihreys!

Ensin sitä odottaa kärsimättömästi: tulisipa kevät, sulaisi maa, vihertäisi maisema. Ruskeat nurmikot ja mustat kukkapenkit tuntuvat toivottomilta, olisiko niitä pitänyt lannoittaa enemmän?

Ja sitten yht´äkkiä kaikki räjähtää käsiin: koivut puhkeavat, voikukat nousevat, vihreää on kaikkialla ja se lisääntyy päivä päivältä niin ettei perässä pysy. Viimeisen viikon aikana on ollut lämmintä, satanut ja paistanut. Maisema on muuttunut heleän vihreäksi.

Uudet mullat

Tänä viikonloppuna olen kärrännyt multaa kasvimaalaatikoihin. Käytän Kekkilän luomukasvimaamultaa, ja vaihdan mullat joka vuosi. Tuhlausta, ehkä, mutta haluan varmistaa, että multa on ravinteikasta eivätkä kasvitaudit pääse jylläämään. Tilaan mullat siistipiha.fistä, ne tulevat kätevinä suursäkkeinä kotipihaan toimitettuna.

Rukolat ovat itäneet kasvihuoneen lämmössä.

Viikko sitten kylvin rukolat ruukkuun. Parina vuonna yritin kasvattaa niitä avomaalla salaattipenkissä, mutta joka kerran pienet vihulaiset, kirpat, söivät lehdet rei´ille. Viime kesänä kokeilin ruukkukasvatusta, ja se toimi. Pitää vain muistaa kastella usein, saviruukku kuivattaa kasvuston nopeasti.

Valmiina istutuksiin.

Kevään traditioihin kuuluu myös kasvihuoneen pesu. Pesen sen joka vuosi ennen istutuksia painepesurilla, pehmeällä sienellä ja mäntysuovalla. Kastelu- ja pesuveden otamme rengaskaivosta, johon virtaa vesi talomme takana olevasta harjusta. Tänä vuonna ongelmia aiheuttivat viime vuonna hajonnut vesipumppu ja viimeisiään vetelevä painepesuri, mutta molemmat saatiin tekohengitettyä kuntoon. Nyt kasvihuone hohtaa kirkkaana kuin timantti.

Puron varrella kukkivat rentukat, joita olen siirtänyt niiden luontaisilta kasvupaikoilta ojanvarsilta hellävaroen puron reunoille. Hienoa nähdä, että ne ovat sopeutuneet. Luonnonkasvien siirtäminen ei aina onnistu. Puro pitäisi kunnostaa, musta pohjamuovi paistaa läpi monesta kohtaa – ei niin esteettisenä.

Sain työkaverilta pari chilintaimea. Ne ovat ottaneet aurinkoa tänä viikonloppuna ulkona, mutta yöksi nostan ne vielä sisälle. Kohta ne pääsevät isompiin ruukkuihin kasvihuoneeseen.

Viikon päästä pidän kylvöloman töistä. Silloin maa on jo toivottavasti lämmennyt tarpeeksi ja yöpakkaset väistyneet.

 

Istutuspähkäilyä

Aurinkoterassin loivan rinteen reuna on painunut vuosien ja routaisten talvien myötä notkolle, ja ruohon leikkaaminen on ollut hankalaa. Olen jo monena kesänä aikonut tehdä tälle jotain, mutta vasta nyt sain aikaiseksi.

Kaivoin terassin reunalta noin 2 x 5 metrin alueelta kulottuneen nurmen pois, poistin isoimmat kivet ja täytin alalle noin 30 cm uutta multaa.

Ennen tätä mylläystä terassin reunalla on kasvanut jo pikkusydäntä…

… ja kaksi särkynyttä sydäntä, kurjenpolvi ja jotain sinistä perennaa, jonka nimen olen kadottanut. Peippi-jotain…?

Nyt pähkäilen, mitä istuttaisin tälle alueelle. Paikka on pihan aurinkoisimpia, siihen paistaa koko päivän. Terassin muilla reunoilla kasvaa jo pioneja, ja haluaisin pitää tyylin samana. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehtoina ovat helpot pensasruusut, lisää pioneja ja ehkä nämä:

Salkoruusut toiveikkaana esikasvatuksessa

 

 

 

Kesäillat

Kesäaamut ovat kauniita, ja aurinkoiset (miksei sateisetkin) päivät ovat täynnä energiaa ja voimaa. Silti rakastan eniten kesäiltoja.

Silloin valo on kauneimmillaan, värit täyteläiset ja vahvat. Piha vetää henkeä aktiivisen päivän jälkeen ja laskeutuu lepoon.

Lähden usein lenkille myöhään illalla, ihan vain nauttiakseni illan väreistä.

Kuivina kausina kierrän iltaisin koko pihan kasteluletkun kanssa ja elvytän kasvustot. Ehkä rentouttavinta puuhaa ikinä.

Tänään tuntui ensimmäistä kertaa talven jälkeen, että kesäillat ovat lähellä. Kohta täällä.

 

Takatalvi – aina se tulee

Koska tänä viikonloppuna on satanut vuorotellen vettä, räntää ja rakeita, ja pihalla on joutunut olemaan toppatakki päällä, palaan vielä menneiden kesien loistoon.

Juuri nyt tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että pitkän talven ja odotuksen jälkeen kevät vain antaa odottaa itseään.

Nurkan valtaaja kasvihuoneessa

Kasvatin kesäkurpitsaa ensin kasvihuoneessa, mutta parina viime kesänä olen istuttanut taimet ulos. Kasvihuoneessa kesäkurpitsa vie liikaa tilaa. Se pärjäilee hyvin myös ulkona eikä tarvitse välttämättä kasvihuoneen lämpöä tai suojaa.

´Tanskan vienti´ on hassun niminen perusvarma tomaatti

Tomaatit olen pitänyt kasvihuoneessa. Olen kokeillut erikoisia lajikkeita, mutta todennut, että parhaiten menestyvät peruspunaiset ja -keltaiset tomaatit, kuten runkotomaatti ´Tanskan vienti´. Erikoislajikkeet vaatisivat erikoiskohtelua, jota en oikein osaa enkä jaksa. Ihan tarpeeksi taiteilua vaatii sekin, ettei kastele ja/tai lannoita tomaatteja liikaa tai liian vähän.

Suomen kesät pitävät yleensä ihan itse huolen kastelusta, mutta joinakin vuosina on pitänyt hetkellisesti turvautua kastelujärjestelmään. Meillä se tarkoittaa tätä vaatimattoman kokoista sadetinta, jonka kasteluvesi otetaan sadevesikaivosta. Pumppu meni rikki viime kesänä, joten saapa nähdä, miten tulevana kesänä käy.

Raekuurot väistyivät eilen illalla hetkeksi, ja ilta-aurinko valaisi keittiöpuutarhan ennen sammumistaan. Kyllä tämä tästä.

Kevään merkit

Näinä iltoina kävelen pihalla lintujen huutaessa ihan hulluina ja bongailen kevään merkkejä. Jättipoimulehti puron varrella aloittaa ensimmäisten joukossa. Yleisnäkymä pihalla on vielä ruskea ja harmaa, mutta pientä vihreää puskee jo uutterasti esiin.

Kurjenpolvet.

Haravoin viime syksyn lehtiä ja kulottuneen oloista nurmikkoa, jonka viimeinen leikkaus edellisenä vuonna on selkeästi jäänyt tekemättä. Syksyllä puutarhahanskani kirjaimellisesti tippuvat käsistä, ja syystyöt jäävät yleensä tekemättä. ”Keväällä uusin voimin”, ajattelen, ja annan itseni ja puutarhan levätä.

Raparperit kasvihuoneen vieressä.

Lipstikka laatikossa.

Helmililjat – muistaakseni.

Joka kevät lumien sulaessa pihalta paljastuu uutterien tyyppien aikaansaamat keot. Osa näistä on huolestuttavan lähellä omenapuita ja pionipenkkejä, mutta ilmeisesti kyseessä ovat kontiaiset, jotka eivät syö juuria. Myyrät ovat pahempia: eräskin tuttava kertoi, kuinka nuori omenapuu oli kirjaimellisesti jäänyt nostettaessa käteen myyrien syötyä sen juuret. Meillä omenapuut ovat toistaiseksi hengissä, mitä nyt jänikset ovat hieman napsineet alaoksien päitä pahimpaan nälkäänsä.

Tämä on paras aika vuodesta. Kaikki on vielä edessä, uusi kesä alussa.

Ja hei, mikä tämä on ?!?

 

Ensimmäinen puutarhapäivä

Tänään oli kevään ensimmäinen puutarhapäivä: aamusta iltaan, koko päivä ulkona. Lihaksia särkee, naama punoittaa auringosta, perhe syönyt eineksiä. Nyt ei ehdi tehdä sisähommia, kun ulkona paistaa aurinko, lumet ovat (melkein) sulaneet ja paras aika vuodesta on alkamassa.

Jatkoin tänään kevätleikkauksia. Saksin ronskilla kädellä rusokuusamat, isot pihajasmikkeet ja pienemmät pikkujasmikkeet, ruusuangervot ja mustaherukkapensaat.

Kuusamat olivat villiintyneet, joten leikkasin ne alas.

Talomme edustalla kasvaviin pihajasmikkeisiin minulla on erityinen tunneside. Ne ovat ensimmäiset kasvit, jotka istutin pihallemme.

Leikkaan joka kevät vanhoja oksia pois.

Vuonna 2001 pihamme oli savea, hiekkaa ja rakennustyömaata. Mitään muita pihatöitä ei vielä voinut tehdä, mutta keskeneräisen talopaketin edustalle tein ensimmäisen multapenkin ja istutin siihen viisi tainta. Haaveilin jasmikkeen tuoksusta, joka kantautuisi kesäiltoina kuistin ikkunoista sisälle. Ja tämä haave on toteutunut! Keskikesän iltoina pidän kuistin ikkunaa raollaan, jotta huumaava tuoksu pääsee leviämään taloon.

Valkoiset jasmikkeet viime kesänä.

Talon päädyssä pation kulmalla on pikkujasmikkeiden ryhmittymä. Kukat ovat pieniä ja vaatimattomia, mutta levittävät kesäkuussa ympärilleen ihanaa metsämansikan tuoksua.

Pikkujasmikkeista poistin vain vanhat ja ylikasvaneet oksat.

Huomiseksi on luvattu pilvistä säätä ja räntäsadetta, mutta kevättä ei voi enää perua. Puro solisee, linnut laulavat.

Tara nauttii auringosta ja keväästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Unikot koukuttavat

Vaikka olen maailman surkein esikasvattaja, kävin taas tänään läpi siemenlaatikkoani ja suunnittelin kevätkylvöjä. Laatikosta löytyi muutama pussi idänunikon ja silkkiunikon pikkiriikkisiä siemeniä. Niitä en laita esikasvatukseen, vaan jätän odottamaan maan sulamista.

Olen lisännyt unikoita kukkapenkkeihin vuosi vuodelta. Osa on yksivuotisia, kuten  oopiumunikot ja sitruunankeltaiset kaliforniantuliunikot, osa monivuotisia, kuten idänunikot.

Unikoissa kiehtoo niiden kaksijakoinen luonne. Ne ovat yhtä aikaa hentoja ja hauraita, alttiina tuulen ja sateen piiskaukselle, ja kuitenkin samalla sitkeitä pärjääjiä.

Unikot ovat kauneimmillaan harmaata kiveä vasten.

Olen kylvänyt varhain keväällä unikonsiemeniä huolettomasti kukkapenkkeihin muun kasvillisuuden sekaan ja luottanut siihen, että ne ponnistavat sieltä esiin omia aikojaan. Ja niin ne totisesti tekevätkin!

Viime kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa oopiumunikkoihin kuuluvaa `Violeta Blushia´. Tummanliilat, kerrotut kukinnot olivat upeita!

Oopiumunikko `Violetta Blush´

Unikot järjestävät myös yllätyksiä. Eräänä kesänä kukkapenkkiin putkahti tällainen yksilö, eikä aavistustakaan, mistä se oli peräisin:

Yllätysvieras

Haaveilen unikkoniitystä, jossa eriväriset kukat huojuisivat hiljaa tuulessa vihreän nurmen ja heinien seassa. Olen nähnyt sellaisia lomamatkoilla etelässä, ja mieleeni on jäänyt, miten punaiset unikot erottuvat maisemasta kuin huutomerkit.

Ehkä jonain päivänä.

 

 

 

 

Kurtturuusujen kevätleikkaus

Tänään oli huikaiseva auringonpaiste, ulkona nollakeli, mutta kasvihuoneessa jo plussan puolella. Pihaa peittää vielä vahva lumikerros, mutta tänään oli pakko jo päästä tekemään jotain pihalla.

Pihavajan nurkalla kasvaa valkoisten kurtturuusujen tiheikkö. Olen leikannut ne joka kevät alas, noin 10 cm tapeiksi. Yleensä olen tehnyt sen myöhemmin keväällä, mutta tänään päätin panna oksasakset viuhumaan.

Toivottavasti en ollut liian aikaisin liikkeellä.

Luotan kurtturuusuihini: ne ovat uskomattoman sitkeitä ja pärjäävät ilman sen kummempaa hoitoa vuodesta toiseen. Juurivesat leviävät kulovalkean lailla, ja niitä olen kitkenyt joka vuosi pois, ettei tiheikkö leviä käytäville ja kulkureiteille

Aniliininpunainen kurtturuusu on tuttu tienvarsilta ja moottoriteiden keskikaistoilta, joissa se menestyy sitkeytensä ja suolankestävyytensä ansiosta. Kurtturuusu mainitaan usein myös haitallisten vieraslajien listoilla, koska vahvakasvuisena ja tilaa vievänä pensaikkona se valtaa elintilaa muilta kasveilta.

Itse en ole koskaan erityisemmin pitänyt peruskurtturuususta, mutta valkoinen versio on minusta kaunis. Se kukkii läpi kesän, ja leikkaan usein kukintoja maljakkoon.

Tarhakurtturuusu

Näitä kukintoja odotellessa kerään positiivisia kevään merkkejä. Tänään puro solisi jo lumesta ja jäästä huolimatta.

Kevään ääni: puron solina!

 

 

 

Kevään reunalla

 

Hyde Parkissa Lontoossa kukkivat narsissit.

Blogeissa ja Facebook-feedissä alkaa olla kuvia sulasta maasta ja helmililjoista. Meidän pihaa peittää vielä tasainen hanki, eikä sulaa maata näy missään.Kasvihuone on huurussa, ja autotallin nurkalla kohoaa lumiauran jäljiltä massiivinen lumikasa.

Jostain syystä meidän pihassa vallitsee mikroilmasto, joka suosii talvea. Jopa vähälumisina talvina meillä riittää hankea ja jäätä pitkälle kevääseen. Tulppaanit kukkivat usein vasta kesäkuussa. Toisaalta kesä kuroo viiveen kiinni nopeasti, ja hitaan lähdön jälkeen kasvillisuus puhkeaa rajuun loistoon viimeistään juhannukseen mennessä.

Maaliskuun puolivälissä.

Piipahdin toissa viikonloppuna pienellä lomalla Lontoossa. Siellä oli kevät jo pitkällä. Narsisissien kukinta alkoi kääntyä jo lopuilleen, magnoliat kukkivat eikä lunta tai jäätä näkynyt missään.

Lontoon kirja- ja lifestylekaupoissa trendinä näytti olevan ”tiny garden”. Ihmisiä kannustettiin ostamaan vaikka vain yksi pussi siemeniä ja kylvämään ne pieneen ruukkuun kasvamaan.

Pieni on kaunista.

Aurinkoisten päivien myötä odotan kovasti kevättä, sulaa maata ja multaa.

Tiksun kanssa rämmimme läpi tämänkin talven.