Vaatimaton viiniköynnös

Kasvihuoneeni ensimmäinen kasvi aikoinaan oli viiniköynnös, jonka nimen olen unohtanut. Sen istutti puutarha-guru Paula Ritanen-Närhi, ja antoi varmasti myös hoito-ohjeet, jotka olen myös autuaasti unohtanut.

Joka vuosi tämä köynnös lähtee kasvuun ilman hoitoa. En ole koskaan kastellut/lannoittanut/talvisuojannut tätä. Viimeisenä syksyllä ja ensimmäisenä keväällä hän silti lähtee kasvuun.

Sato ei sinänsä koskaan ole huimannut. Pienet, kirpeät rypäleet eivät maistu eikä niistä saa viinisatoa.

Mutta kasvihuoneen nurkassa rehottava köynnös tarjoaa tarpeellista suojaa muille kasveille auringon porotukselta.

Leikkelen köynnöstä rankalla kädellä, ettei se häiritse tomaatintaimia, mutta se ei ole moksiskaan.

Tässä on kasvi minun makuuni. Sitkeä, osumista piittaamaton ja vuodesta toiseen vehreä.

 

 

 

Advertisement

Täydelliset kelit

Ensimmäinen kesälomaviikko takana. On satanut ja paistanut, on tarjennut sortseissa ja tarvinnut villatakkia. Tänään viritimme ystävän kanssa kahvi/jäätelö/mansikka-tarjoilut aurinkoterassille, ja ehdimme juuri ja juuri aloitella herkuttelun, kun ukkoskuuro tuli päälle ja sai meidät pakenemaan sisätiloihin.

Puutarhan kannalta säät ovat koko alkukesän olleet aivan ihanteelliset. Ehkä yhtenä tai kahtena iltana on tarvinnut kastella pihaa, muutoin luonto on pitänyt siitä huolen. Koko ajan on ollut lämmintä, joten kasvustot ovat roihahtaneet kunnolla vauhtiin.

Pinaatit ja pavut tursuavat laatikoissa.

Tänä vuonna istutettu ruohosipuli ei ehkä ihan niin paljon tykkää sateista.

Tillit ja lehtikaalit sen sijaan tykkäävät. Lehtikaalien menestys ilahduttaa erityisesti, sillä siemenestä kasvatetut taimet olivat kovin hentoisia ulkoilmaan päästessään.

Yleisnäkymä keittiöpuutarhassa on rehevä. Rikkaruohoille ei ole sijaa tässä pursuilussa.

Myös siemenestä kylvetyt korianterit (edessä oikealla) ovat vihdoin päässeet vauhtiin. Alku näytti heikolta.

Joten antaa sataa vaan!

Pionipäivitys, vol.2

Viime kesänä kukkapenkkiin ilmestyi vieraslajike. En tiedä, mistä se tuli, mutta rakastuin heti. Googlettelin, ja löysin pioniunikon.

Tänä vuonna ostin siemeniä ja kylvin ne laatikkoon. Nyt ne kukkivat!

Kun varsinaiset pionit lopettelevat jo kukintaansa, pioniunikot vasta aloittelevat.

Nämä ovat lempikukkiani heti pionien jälkeen. Aion ottaa talteen siemenkotia ja ensi vuonna kylvän näitä muuallekin. Joka puolelle.

Loppukevennys: Tiksu ottaa iisisti hellepäivän puron varrella… 🙂

 

 

Pionipäivitys!

Pionit alkavat olla jo klisee, mutta en malta olla silti tekemättä omaa postausta niistä. Tummanpunaiset pionit kukkivat jo lapsuuteni puutarhassa, ja nyt vihdoin myös omalla pihamaallani.

Tämä kesä on ensimmäinen, jolloin pionit kukkivat sarjassa: kun yhdet lopettavat, seuraavat aloittavat. Aikaisempina kesinä pionien kukinta on ajoittunut suurin piirtein yhteen viikkoon. Nyt kukinta jatkuu pidempään!

Olen lisännyt pioneja joka kesä muutamia uusia taimia. Niiden kanssa pitää olla kärsivällinen, sillä taimet kasvavat hitaasti ja kukkivat vasta toisena tai kolmantena kesänä.

Lempilajikkeeni on vaaleanpunainen Sarah Bernhardt, mutta pidän myös valkoisista, tummanpunaisista ja pinkeistä pioneista. Keltaisille en ole vielä lämmennyt.

Tänä kesänä kukki ensimmäisen kerran tämä kaunokainen, jonka oli jo unohtanut istuttaneeni talon edustalle ruusu- ja syyshortensiatarhan keskelle.

Aurinkoterassin ja puron liepeillä silmä lepää. Tässä on pihamaani kauneimpia kohtia.

Ja koska kauneus on katoavaista…

… lempikukkani heti pionien jälkeen on pioniunikko, joka vasta aloittelee kukintaansa. Kylvin nämä kaunokaiset siemenestä kasvimaalaatikkoon toukokuussa.

 

 

 

Keittiöpuutarhan voittajat ja häviäjät

Chilit kuolivat. Kaikki kolme. Ihan yht´äkkiä, ilman selitystä. Ehkä kasvihuoneessa oli liian kuuma? Ehkä olin kastellut liikaa? Lannoittanut liikaa? Liian vähän?

Yritän viikonloppuna löytää taimitarhoilta uudet taimet, jospa ne vielä ehtisivät tuottaa satoa.

Myös osalle esikasvatetuista lehtikaaleista kävi avomaalla huonosti. Hentoiset taimet olivat liian hentoja ulkomaailman sateille ja auringonpaahteelle. Yritän vielä tekohengittää näitä reunimmaisia, mutta kehnolta näyttää.

Selviytyjiä sen sijaan ovat nämä (muutamat) salkopavun taimet, jotka kestivät kissamme Taran mylläyksen ja muutenkin huonon hoidon.

Tsemppaajia ovat myös kesäkurpitsat, jotka lehtien vaaleista läikistä (?) huolimatta pukkaavat kukkaa ja hedelmää. Lannoitan näitä ahkerasti ja toivon parasta.

Hyvässä hapessa ovat myös kasvihuoneen munakoisot, jotka elpyivät ruskeista lehdistä. Kastelin ja lannoitin huolella. Toivottavasti ehtivät kukkaan asti!

Villinä rehottavat myös tomaatintaimet. Melkein joka ilta saa katkoa varkaita, ja yritän myös latvoa viisaasti. Aikaisempina vuosina satoa ovat verottaneet ylimääräiset latvukset, joita en ole osannut poistaa tarpeeksi kovalla kädellä.

Kysymysmerkki ovat vielä nämä rukolat. Ensimmäinen erä paahtui hengiltä kasvihuoneessa, toista erää yritän kasvattaa ulkoilmassa. Viime päivien sateet ovat ehkä olleet liikaa näille. Kolmas kerta toden sanoo?

 

 

Sadepäivän onnea

Niin ihania kuin juhannuksen hellepäivät olivatkin, ihan yhtä ihana on tällainen kunnon sadepäivä. Kuivuuttaan rutiseva pihamaa kiittää.

Pinaatit kaipaavat veden lisäksi lannoitetta. Lehdet ovat epäilyttävän vaaleanvihreät. Vieressä siemenestä kylvetyt korianterit puskevat lehteä hitaasti, mutta toiveikkaasti.

Siemenestä kylvetyt ruusupavut, esikasvatetut lehtikaalit ja kuukausi sitten kylvetyt tillit voivat hyvin hereässä vesisateessa. Kituliaalta näyttävien samettikukkien tarkoitus on torjua tuhohyönteisiä. Hope so.

Kertaalleen jo nääntyneiltä näyttäneet pensaskrassit kurkottavat ujoina laatikon reunan yli. Ehkä tämä tästä vielä?

Pionit kumartavat sateessa.

Kauneinkin loisto on katoavaista. Tänä vuonna pionit kukkivat ensimmäistä kertaa sarjassa: kun ensimmäiset lakastuvat, seuraavat vasta aloittelevat.

Tervetuloa, sade, kunhan et kestä koko kesää!

 

Zoomaamisen taito

Viikonloppuna katselin pihamaata keskipäivän armottomassa valossa. Nurmikot kasvavat ylipitkänä sumppuna voikukkaa ja vuohenputkea, heinät juhlivat kukkapenkkien reunustoilla ja viime päivien sateet eivät ole vielä ehtineet elvyttää kellanruskeiksi muuttuneita länttejä. Näkymä oli ankea.

En ole ehtinyt viime aikoina hoitaa pihamaata, muu arki on vienyt mennessään.

Tänään tein kierroksen pihamaalla ilta-auringossa. Sen lempeä valo osui oikeisiin kohtiin:

…kurjenmiekkoihin, jotka ovat avautuneet puron varrella.

… sokerimaissin taimiin, jotka ovat vankistuneet kasvihuoneessa viileistä ilmoista välittämättä.

… ruukkubasilikaan, joka kaipaa jo latvomista.

— salaattilaatikkoon, joka tursuaa syötävää.

… ruusupapuihin, jotka ovat ponnistaneet siemenistä jo näin isoiksi.

Ja kuin varkain paras aika vuodesta on koittanut. Pionit aloittelevat kukintaansa, vähän niukemmin kuin viime vuonna, mutta silti niin kauniina.

Zoomaan katseeni näihin ilonaiheisiin, ja hoidan muun sitten, kun ehdin. Luonto antaa parastaan, puutarhurista huolimatta.

 

 

Aina samat

Lapsuudenkotini pihalla kukkivat joka vuosi samat kesäkukat: keltaiset samettiruusut, violetit ja keltaiset orvokit ja pinkit petuniat.

Kun perustin omaa pihaani, halusin olla vaihtelunhaluinen kokeilija. Joka vuosi jotain uutta! Ei ummehtuneita perinnekukkia!

Vaan kuinkas kävikään. Jo ensimmäisinä vuosina ihastuin kerrottuihin surfinia-amppeleihin (kuvassa) ja valkoisen marketan ja sinisen lobelian yhdistelmään. Ostan niitä joka vuosi ja istutan aina samoihin ruukkuihin, samoille paikoille pihaa.

Lapsuudesta tutut petuniat ilmestyvät joka kesä pihalle, istutan niitä suoraan maahan perennapenkkien aukkoja täydentämään. Violetit orvokit kukkivat keittiön ikkunan edustalla.

Pelargonien talvettaminen ei ole onnistunut koskaan kovinkaan hyvin, mutta kesä ei ala ilman Mårbackan kukintaa. Onneksi niitä saa puutarhamyymälöistä.

Omat lapseni eivät nyt juurikaan kiinnitä huomiota kesäkukkiini, mutta ehkä he jonain päivänä muistavat tutunnäköiset kukat puutarhamyymälässä. ”Näitä meillä oli aina lapsena kotona!”

 

 

 

 

Huono ajoitus

Suurimman osan kesästä olen varsin huoleton puutarhuri. Teen, mitä ehdin, ja loput saa jäädä tekemättä. Yleensä siitä ei seuraa mitään katastrofaalista, tai ei ainakaan mitään, mitä ei voisi paikkailla jälkikäteen. Mutta touko-kesäkuun vaihteessa ei saisi poistua passiapaikalta hetkeksikään. Silloin eletään kasvukauden kriittisimpiä vaiheita: pienet taimet ovat haavoittuvaisimmillaan ja kelit voivat olla mitä tahansa hallasta helteeseen.

Tänä vuonna en päässyt viljelyksilleni kuun vaihteessa muutamaan päivään, ja tulokset näkyvät tämän postauksen kuvissa. Kelit sattuivat olemaan superhelteiset, ja kasvihuoneessa paloivat pilalle muun muassa jo terhakkaan kasvuun lähteneet rukolat (kuvassa yllä).

Myös koulimattomat lehtikaalit menivät.

Vasta istutetut yrttien taimet kärvistelivät. Olen elvyttänyt niitä parhaani mukaan kastelemalla ja lannoittamalla.

Munakoiso alkoi ruskistua.

Onneksi olin ehtinyt koulia noin puolet lehtikaaleista ja siirtää laatikot kasvihuoneen lattialle varjoisampiin paikkoihin. Ne säästyivät kuin ihmeen kaupalla.

Säätiedotuksen mukaan helteet ovat nyt hetkeksi ohi täältä etelästäkin, ja luvassa on vaihteeksi hallaa. Tänä iltana aion harsottaa kaikki vielä hengissä olevat taimeni avomaalla ja sulkea kasvihuoneen oven ja luukut visusti.

Tänään tummat pilvet ovat kiertäneet taivaalla koko päivän, mutta sadetta ei ole saatu. Toivoisin sitä kovasti, sillä piha alkaa rutista kuivuuttaan.

 

Kylvöloma

Toukokuinen kylvölomaviikkoni on nyt puolessa välissä. Tähän mennessä olen kylvänyt salkopavut, tillin, korianterin ja ruusupavut. Olen koulinut lehtikaalit ja salkoruusut ja siirtänyt chilintaimet isompiin ruukkuihin. Olen istuttanut viljelylaatikoihin uudenseelanninpinaatit, uuden ruohosipulimättään (vanhat eivät lähteneet kasvuun…), kesäkurpitsat ja rosmariinin. Kasvihuoneeseen olen istuttanut tomaatintaimet, kaksi munakoisoa, paprikan, oreganon, timjamin, basilikan, salvia ja maissin (kuvassa).

Vuoroaan odottavat vielä uusi minttulajike (tiedän, se leviää kuin kulovalkea!), silopersilja ja thai-basilika. Sekä kaikki kesäkukat! Ja ruusutarhan piikikkäät taimet.

Lehtikaalit koulittuina.

Kuulen vähän väliä kommentteja puutarhapuuhistani tähän tyyliin: Miten sä jaksat, oletpa ahkera, missä välissä ehdit tehdä kaiken tuon. Sinänsä ystävällisiä lauseita, mutta niihin tuntuu usein sisältyvän ajatus suorittamisesta, ehtimisestä ja jonkinlaisesta sankaruudesta.

Välillä mietin, kuulevatko esimerkiksi purjehtijat samanlaisia kommentteja. Miten sä jaksat ja ehdit puunata venettäsi, oletpa ahkera, kun jaksat purjehtia koko kesälomasi, hirveä urakka. Tai moottoripyöräilijät: Missä välissä ehdit huoltaa sitä pyörääsi ja oletpa ahkera, kun ajat tuhat kilometriä kesän aikana. (Meillä on myös moottoripyörä, enkä ole koskaan sen tiimoilta kuullut näitä lauseita.)

Lapsena ajattelin, että nämä ovat kuin korvakoruja.

 Olen kotoisin maalaistalosta, ja lapsuuteni kului helteessä mansikkamaalla ja kasvimaata kitkiessä ja syyssateissa perunaa savimaasta nostaessa. Inhosin  puutarhatöitä ja livistin lukemaan kirjoja aina, kun mahdollista. Sadepäivät olivat pelastukseni.

Asuuko minun sukupolveni edustajissa edelleen se teini, jonka ainoat kesätyömahdollisuudet olivat sokerijuurikaspellolla tai mansikkamaalla? Joiden silmissä väikkyvät loputtomat porkkanarivit harventajaansa odottamassa ja toivoton taistelu rikkaruohoja vastaan? Ja edellisten sukupolvien malli hengissä säilymisestä ja ravinnon turvaamisesta?

Päätin jo kauan sitten: hoidan pihamaatani omalla tavallani. Minulla ei ole perinteistä kasvimaata, joka vaatisi jatkuvaa kitkemistä. En kasvata liian työläitä vihanneksia, kuten perunaa tai porkkanoita. Meillä ei ole satoisaa mansikkamaata. Suhtaudun kaikkeen kasvullisuuteen uteliaan luottavaisesti: onnistuu, jos onnistuu, ja jos ei tänä vuonna onnistu, ei se mitään. Luonto päättää. Panostan estetiikkaan: keittiöpuutarhassani kasvaa myös kukkia, koska ne ovat kauniita ja houkuttelevat perhosia. Kasvatan vain vihanneksia, jotka maistuvat meidän ruokapöydässämme.

Ja siksi viitsin, ehdin ja haluan, koska pihamaallani pääsen irti stressistä, huolista ja murheista. Annan ruumiini väsyä ja lihasten kipeytyä. Tunnen tuoreen mullan kosketuksen, tuoksun ja voiman. Näen ympärilläni kauneutta ja koen onnistumisen iloa.