Huono ajoitus

Suurimman osan kesästä olen varsin huoleton puutarhuri. Teen, mitä ehdin, ja loput saa jäädä tekemättä. Yleensä siitä ei seuraa mitään katastrofaalista, tai ei ainakaan mitään, mitä ei voisi paikkailla jälkikäteen. Mutta touko-kesäkuun vaihteessa ei saisi poistua passiapaikalta hetkeksikään. Silloin eletään kasvukauden kriittisimpiä vaiheita: pienet taimet ovat haavoittuvaisimmillaan ja kelit voivat olla mitä tahansa hallasta helteeseen.

Tänä vuonna en päässyt viljelyksilleni kuun vaihteessa muutamaan päivään, ja tulokset näkyvät tämän postauksen kuvissa. Kelit sattuivat olemaan superhelteiset, ja kasvihuoneessa paloivat pilalle muun muassa jo terhakkaan kasvuun lähteneet rukolat (kuvassa yllä).

Myös koulimattomat lehtikaalit menivät.

Vasta istutetut yrttien taimet kärvistelivät. Olen elvyttänyt niitä parhaani mukaan kastelemalla ja lannoittamalla.

Munakoiso alkoi ruskistua.

Onneksi olin ehtinyt koulia noin puolet lehtikaaleista ja siirtää laatikot kasvihuoneen lattialle varjoisampiin paikkoihin. Ne säästyivät kuin ihmeen kaupalla.

Säätiedotuksen mukaan helteet ovat nyt hetkeksi ohi täältä etelästäkin, ja luvassa on vaihteeksi hallaa. Tänä iltana aion harsottaa kaikki vielä hengissä olevat taimeni avomaalla ja sulkea kasvihuoneen oven ja luukut visusti.

Tänään tummat pilvet ovat kiertäneet taivaalla koko päivän, mutta sadetta ei ole saatu. Toivoisin sitä kovasti, sillä piha alkaa rutista kuivuuttaan.

 

Kylvöloma

Toukokuinen kylvölomaviikkoni on nyt puolessa välissä. Tähän mennessä olen kylvänyt salkopavut, tillin, korianterin ja ruusupavut. Olen koulinut lehtikaalit ja salkoruusut ja siirtänyt chilintaimet isompiin ruukkuihin. Olen istuttanut viljelylaatikoihin uudenseelanninpinaatit, uuden ruohosipulimättään (vanhat eivät lähteneet kasvuun…), kesäkurpitsat ja rosmariinin. Kasvihuoneeseen olen istuttanut tomaatintaimet, kaksi munakoisoa, paprikan, oreganon, timjamin, basilikan, salvia ja maissin (kuvassa).

Vuoroaan odottavat vielä uusi minttulajike (tiedän, se leviää kuin kulovalkea!), silopersilja ja thai-basilika. Sekä kaikki kesäkukat! Ja ruusutarhan piikikkäät taimet.

Lehtikaalit koulittuina.

Kuulen vähän väliä kommentteja puutarhapuuhistani tähän tyyliin: Miten sä jaksat, oletpa ahkera, missä välissä ehdit tehdä kaiken tuon. Sinänsä ystävällisiä lauseita, mutta niihin tuntuu usein sisältyvän ajatus suorittamisesta, ehtimisestä ja jonkinlaisesta sankaruudesta.

Välillä mietin, kuulevatko esimerkiksi purjehtijat samanlaisia kommentteja. Miten sä jaksat ja ehdit puunata venettäsi, oletpa ahkera, kun jaksat purjehtia koko kesälomasi, hirveä urakka. Tai moottoripyöräilijät: Missä välissä ehdit huoltaa sitä pyörääsi ja oletpa ahkera, kun ajat tuhat kilometriä kesän aikana. (Meillä on myös moottoripyörä, enkä ole koskaan sen tiimoilta kuullut näitä lauseita.)

Lapsena ajattelin, että nämä ovat kuin korvakoruja.

 Olen kotoisin maalaistalosta, ja lapsuuteni kului helteessä mansikkamaalla ja kasvimaata kitkiessä ja syyssateissa perunaa savimaasta nostaessa. Inhosin  puutarhatöitä ja livistin lukemaan kirjoja aina, kun mahdollista. Sadepäivät olivat pelastukseni.

Asuuko minun sukupolveni edustajissa edelleen se teini, jonka ainoat kesätyömahdollisuudet olivat sokerijuurikaspellolla tai mansikkamaalla? Joiden silmissä väikkyvät loputtomat porkkanarivit harventajaansa odottamassa ja toivoton taistelu rikkaruohoja vastaan? Ja edellisten sukupolvien malli hengissä säilymisestä ja ravinnon turvaamisesta?

Päätin jo kauan sitten: hoidan pihamaatani omalla tavallani. Minulla ei ole perinteistä kasvimaata, joka vaatisi jatkuvaa kitkemistä. En kasvata liian työläitä vihanneksia, kuten perunaa tai porkkanoita. Meillä ei ole satoisaa mansikkamaata. Suhtaudun kaikkeen kasvullisuuteen uteliaan luottavaisesti: onnistuu, jos onnistuu, ja jos ei tänä vuonna onnistu, ei se mitään. Luonto päättää. Panostan estetiikkaan: keittiöpuutarhassani kasvaa myös kukkia, koska ne ovat kauniita ja houkuttelevat perhosia. Kasvatan vain vihanneksia, jotka maistuvat meidän ruokapöydässämme.

Ja siksi viitsin, ehdin ja haluan, koska pihamaallani pääsen irti stressistä, huolista ja murheista. Annan ruumiini väsyä ja lihasten kipeytyä. Tunnen tuoreen mullan kosketuksen, tuoksun ja voiman. Näen ympärilläni kauneutta ja koen onnistumisen iloa.

 

 

 

 

Hallan vaara

Tänä viikonloppuna olen luottanut kesän tuloon. Olen istuttanut ja kylvänyt, silläkin uhalla, että yöt vielä kylmenevät ja halla puree Etelä-Suomessakin.

Siirsin chilin taimet ruukkuihin ja kasvihuoneeseen.

Istutin kasvihuoneeseen tomaatin taimet, salvian, oreganon ja timjamin. Nyt täytyy muistaa olla skarppina ja peittää istutukset harsoilla, jos hallan vaara uhkaa. Muutamana vuonna olen ollut laiska ja huolimaton, ja aamulla vastassa ovat olleet nuupahtaneet, mustuneet taimet. Toukokuu on aina tasapainottelua: ei kannata istuttaa liian aikaisin kylmien öiden takia, ja toisaalta, kannattaa istuttaa ajoissa, että satoakin alkaa tulla ennen syyskylmiä.

Salaatit vihertävät jo viljelylaatikossa. Samettikukat pitävät ötökät loitolla – toivottavasti. Kylvin laatikoihin myös tilliä, salkopapua ja korianteria.

Voikukkia vastaan on tapana taistella. Mutta voiko näitä oikeasti vihata? Ne ovat niin kesän merkkejä. Kuin pieniä aurinkoja kaiken vihreyden keskellä.

Tulkoon vihreys!

Ensin sitä odottaa kärsimättömästi: tulisipa kevät, sulaisi maa, vihertäisi maisema. Ruskeat nurmikot ja mustat kukkapenkit tuntuvat toivottomilta, olisiko niitä pitänyt lannoittaa enemmän?

Ja sitten yht´äkkiä kaikki räjähtää käsiin: koivut puhkeavat, voikukat nousevat, vihreää on kaikkialla ja se lisääntyy päivä päivältä niin ettei perässä pysy. Viimeisen viikon aikana on ollut lämmintä, satanut ja paistanut. Maisema on muuttunut heleän vihreäksi.

Uudet mullat

Tänä viikonloppuna olen kärrännyt multaa kasvimaalaatikoihin. Käytän Kekkilän luomukasvimaamultaa, ja vaihdan mullat joka vuosi. Tuhlausta, ehkä, mutta haluan varmistaa, että multa on ravinteikasta eivätkä kasvitaudit pääse jylläämään. Tilaan mullat siistipiha.fistä, ne tulevat kätevinä suursäkkeinä kotipihaan toimitettuna.

Rukolat ovat itäneet kasvihuoneen lämmössä.

Viikko sitten kylvin rukolat ruukkuun. Parina vuonna yritin kasvattaa niitä avomaalla salaattipenkissä, mutta joka kerran pienet vihulaiset, kirpat, söivät lehdet rei´ille. Viime kesänä kokeilin ruukkukasvatusta, ja se toimi. Pitää vain muistaa kastella usein, saviruukku kuivattaa kasvuston nopeasti.

Valmiina istutuksiin.

Kevään traditioihin kuuluu myös kasvihuoneen pesu. Pesen sen joka vuosi ennen istutuksia painepesurilla, pehmeällä sienellä ja mäntysuovalla. Kastelu- ja pesuveden otamme rengaskaivosta, johon virtaa vesi talomme takana olevasta harjusta. Tänä vuonna ongelmia aiheuttivat viime vuonna hajonnut vesipumppu ja viimeisiään vetelevä painepesuri, mutta molemmat saatiin tekohengitettyä kuntoon. Nyt kasvihuone hohtaa kirkkaana kuin timantti.

Puron varrella kukkivat rentukat, joita olen siirtänyt niiden luontaisilta kasvupaikoilta ojanvarsilta hellävaroen puron reunoille. Hienoa nähdä, että ne ovat sopeutuneet. Luonnonkasvien siirtäminen ei aina onnistu. Puro pitäisi kunnostaa, musta pohjamuovi paistaa läpi monesta kohtaa – ei niin esteettisenä.

Sain työkaverilta pari chilintaimea. Ne ovat ottaneet aurinkoa tänä viikonloppuna ulkona, mutta yöksi nostan ne vielä sisälle. Kohta ne pääsevät isompiin ruukkuihin kasvihuoneeseen.

Viikon päästä pidän kylvöloman töistä. Silloin maa on jo toivottavasti lämmennyt tarpeeksi ja yöpakkaset väistyneet.

 

Takatalvi – aina se tulee

Koska tänä viikonloppuna on satanut vuorotellen vettä, räntää ja rakeita, ja pihalla on joutunut olemaan toppatakki päällä, palaan vielä menneiden kesien loistoon.

Juuri nyt tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että pitkän talven ja odotuksen jälkeen kevät vain antaa odottaa itseään.

Nurkan valtaaja kasvihuoneessa

Kasvatin kesäkurpitsaa ensin kasvihuoneessa, mutta parina viime kesänä olen istuttanut taimet ulos. Kasvihuoneessa kesäkurpitsa vie liikaa tilaa. Se pärjäilee hyvin myös ulkona eikä tarvitse välttämättä kasvihuoneen lämpöä tai suojaa.

´Tanskan vienti´ on hassun niminen perusvarma tomaatti

Tomaatit olen pitänyt kasvihuoneessa. Olen kokeillut erikoisia lajikkeita, mutta todennut, että parhaiten menestyvät peruspunaiset ja -keltaiset tomaatit, kuten runkotomaatti ´Tanskan vienti´. Erikoislajikkeet vaatisivat erikoiskohtelua, jota en oikein osaa enkä jaksa. Ihan tarpeeksi taiteilua vaatii sekin, ettei kastele ja/tai lannoita tomaatteja liikaa tai liian vähän.

Suomen kesät pitävät yleensä ihan itse huolen kastelusta, mutta joinakin vuosina on pitänyt hetkellisesti turvautua kastelujärjestelmään. Meillä se tarkoittaa tätä vaatimattoman kokoista sadetinta, jonka kasteluvesi otetaan sadevesikaivosta. Pumppu meni rikki viime kesänä, joten saapa nähdä, miten tulevana kesänä käy.

Raekuurot väistyivät eilen illalla hetkeksi, ja ilta-aurinko valaisi keittiöpuutarhan ennen sammumistaan. Kyllä tämä tästä.

Viljelylaatikot

Miten sä jaksat niitä rikkaruohoja ja sitä loputonta kastelua, sanovat tuttavat lähes poikkeuksetta, kun tulee puhe viljelmistäni. Meidän sukupolvemme muistiin ovat iskostuneet lapsuuden kasvimaat ja loputon taistelu rikkaruohoja vastaan.

Sen verran tuli lapsena kitkettyä, etten jaksaisikaan rikkaruohoja. Ratkaisu löytyi puutarhan alkuvuosina, kun puutarhuri Terhi Aalto nikkaroi keittiöpuutarhaani neljä viljelylaatikkoa. Raakalaudasta, metri kertaa metri. Terhi maalasi laatikot siniseksi, koska se näyttää hyvältä vihreän kasvuston rinnalla.

Terhi viritti myös bambukepit laatikoiden nurkkiin, ja kesän mittaan niitä pitkin kiipesivät ruusupavut. Viime vuosina olen luopunut bambukepeistä, koska haluan kävellä esteettä laatikoideni välistä. Tuuheutuessaan kasvustot rönsyilevät todella hallitsevasti!

Vuosien mittaan viljelylaatikoissani on kasvanut erilaisia salaatteja, tilliä, monivuotista ruohosipulia, lamopinaattia, korianteria, persiljaa. (Viime kesänä myös latva-artisokkaa, joka ei koskaan ehtinyt sadon tuottamiseen asti.)

Kylvän siemenet ja istutan taimet viljelylaatikoihin tiuhaan. Rikkaruohoille ei jää elintilaa, ja tiheä kasvusto myös pidättää kosteutta niin ettei kastelua juurikaan tarvita. Pitkinä hellekausina olen välillä kastellut laatikoita, mutta Suomen kesä sadekuuroineen takaa yleensä sen, ettei lisäkastelua tarvita. Samettikukat laatikoiden keskellä pitävät tuhohyönteiset loitolla.

Neljä sinista viljelylaatikkoa, kasvihuone ja sen kyljessä oleva cottage garden eivät tietenkään riitä loputtomiin. Ahneus kasvaa syödessä, ja viime kesänä mies nikkaroi raakalaudasta kaksi uutta viljelylaatikkoa epäonnisen mansikkamaan paikalle.

Näistä lisää tulevana kesänä.

Joka kesä yksi sinisistä viljelylaatikoista on omistettu yksivuotisille kesäkukille: ruiskaunokeille, zinnioille, pioniunikoille. Pelkkää kauneutta.

Tee-se-itse-nainen

Viime äitienpäivänä sain mieluisan lahjan: kasan kiviä. Perhe on lakannut jo aikaa sitten ihmettelemästä puuhiani, kivikasa on lahjana ihan ok.

Lakka antiikkikivet ovat kauneimpia pihakiviä, joita tiedän. Ne ovat myös edullisia (vaikka lahjan hintaan ei pitäisi reagoida); noin 30 euroa neliö.

Kasvihuoneen toisella puolella oli muutaman neliön alue, jolle piti tehdä jotain. Ennestään siinä oli Kekkilän (jo säiden harmaannuttama) viljelylaatikko ja ylämäkeen nouseva rinne. Olin jo pitkään haaveillut siihen cottage garden -tyyppistä kiveystä.

Tuumasta toimeen.

Nopeat asennushiekat alle, ja vatupassilla suurin piirtein vaateriin kiveä kiven viereen.

Antiikkikivet toimivat myös muurikivinä. Ylämäkeen syntyi kiva istutusallas, johon siirsin henkitoreissaan olevalta mansikka”maalta” muutamia rönsyjä ja istutin kaksi kesäkurpitsan tainta. Betoninharmaaseen ruukkuun istutettu laventeli sopi tyyliin saumattomasti.

Vähän myöhemmin kesällä näytti tältä.

Kokeilin istutusaltaassa kesäkurpitsojen juurilla ruohokatetta. En ole ihan varma, oliko se hyvä idea. Kesäkurpitsat kasvoivat vartta ja lehtiä, mutta hedelmän (?) muodostus ei ollut samaa luokkaa kuin aikaisempina vuosina avomaalla.

Mansikat rehottivat kuten aina, ja räkättirastaat löysivät tiensä tännekin.

Viljelylaatikossa kasvoi persiljaa, sitruunamelissaa, keltasipulia, salottisipulia ja monivuotista lipstikkaa ja minttua.

Nyt jännitän, miten kiviladontani selviävät ensimmäisestä talvesta ja roudasta.

Esikasvattajan tunnustukset

Uusi alku

Joulunpyhinä se alkaa. Klikkaan auki suosikeista lempiblogit, kaivan esiin tietyn pinon kirjoja. Niiden välistä putoilee lehdistä revittyjä sivuja, joissa on ideoita, aihioita, hyödyllisiä vinkkejä.

Loppusyksyn väsymys on tiessään. Mieli palaa jo päästä tositoimiin.

Joka kesä päätän, että tänä vuonna kirjaan ylös seuraavaa vuotta varten tarvittavat tiedot: mitä pitää ensi vuonna tehdä, mitä ei kannata enää tehdä.
Ja joka vuosi tämä jää tekemättä. Uusi kausi alkaa aina puhtaalta pöydältä, uusin ideoin, uusin kokeiluin.