Sadepäivän onnea

IMG_3151

Niin ihania kuin juhannuksen hellepäivät olivatkin, ihan yhtä ihana on tällainen kunnon sadepäivä. Kuivuuttaan rutiseva pihamaa kiittää.

IMG_3154

Pinaatit kaipaavat veden lisäksi lannoitetta. Lehdet ovat epäilyttävän vaaleanvihreät. Vieressä siemenestä kylvetyt korianterit puskevat lehteä hitaasti, mutta toiveikkaasti.

IMG_3153

Siemenestä kylvetyt ruusupavut, esikasvatetut lehtikaalit ja kuukausi sitten kylvetyt tillit voivat hyvin hereässä vesisateessa. Kituliaalta näyttävien samettikukkien tarkoitus on torjua tuhohyönteisiä. Hope so.

IMG_3155

Kertaalleen jo nääntyneiltä näyttäneet pensaskrassit kurkottavat ujoina laatikon reunan yli. Ehkä tämä tästä vielä?

IMG_3165

Pionit kumartavat sateessa.

IMG_3164

Kauneinkin loisto on katoavaista. Tänä vuonna pionit kukkivat ensimmäistä kertaa sarjassa: kun ensimmäiset lakastuvat, seuraavat vasta aloittelevat.

IMG_3160

Tervetuloa, sade, kunhan et kestä koko kesää!

 

Zoomaamisen taito

IMG_3133

Viikonloppuna katselin pihamaata keskipäivän armottomassa valossa. Nurmikot kasvavat ylipitkänä sumppuna voikukkaa ja vuohenputkea, heinät juhlivat kukkapenkkien reunustoilla ja viime päivien sateet eivät ole vielä ehtineet elvyttää kellanruskeiksi muuttuneita länttejä. Näkymä oli ankea.

En ole ehtinyt viime aikoina hoitaa pihamaata, muu arki on vienyt mennessään.

Tänään tein kierroksen pihamaalla ilta-auringossa. Sen lempeä valo osui oikeisiin kohtiin:

IMG_3132

…kurjenmiekkoihin, jotka ovat avautuneet puron varrella.

IMG_3131

… sokerimaissin taimiin, jotka ovat vankistuneet kasvihuoneessa viileistä ilmoista välittämättä.

IMG_3130

… ruukkubasilikaan, joka kaipaa jo latvomista.

IMG_3128

— salaattilaatikkoon, joka tursuaa syötävää.

IMG_3127

… ruusupapuihin, jotka ovat ponnistaneet siemenistä jo näin isoiksi.

IMG_3126

Ja kuin varkain paras aika vuodesta on koittanut. Pionit aloittelevat kukintaansa, vähän niukemmin kuin viime vuonna, mutta silti niin kauniina.

Zoomaan katseeni näihin ilonaiheisiin, ja hoidan muun sitten, kun ehdin. Luonto antaa parastaan, puutarhurista huolimatta.

 

 

Aina samat

IMG_3092

Lapsuudenkotini pihalla kukkivat joka vuosi samat kesäkukat: keltaiset samettiruusut, violetit ja keltaiset orvokit ja pinkit petuniat.

Kun perustin omaa pihaani, halusin olla vaihtelunhaluinen kokeilija. Joka vuosi jotain uutta! Ei ummehtuneita perinnekukkia!

IMG_3042

Vaan kuinkas kävikään. Jo ensimmäisinä vuosina ihastuin kerrottuihin surfinia-amppeleihin (kuvassa) ja valkoisen marketan ja sinisen lobelian yhdistelmään. Ostan niitä joka vuosi ja istutan aina samoihin ruukkuihin, samoille paikoille pihaa.

IMG_3045

Lapsuudesta tutut petuniat ilmestyvät joka kesä pihalle, istutan niitä suoraan maahan perennapenkkien aukkoja täydentämään. Violetit orvokit kukkivat keittiön ikkunan edustalla.

IMG_3094

Pelargonien talvettaminen ei ole onnistunut koskaan kovinkaan hyvin, mutta kesä ei ala ilman Mårbackan kukintaa. Onneksi niitä saa puutarhamyymälöistä.

Omat lapseni eivät nyt juurikaan kiinnitä huomiota kesäkukkiini, mutta ehkä he jonain päivänä muistavat tutunnäköiset kukat puutarhamyymälässä. ”Näitä meillä oli aina lapsena kotona!”

 

 

 

 

Huono ajoitus

IMG_3056

Suurimman osan kesästä olen varsin huoleton puutarhuri. Teen, mitä ehdin, ja loput saa jäädä tekemättä. Yleensä siitä ei seuraa mitään katastrofaalista, tai ei ainakaan mitään, mitä ei voisi paikkailla jälkikäteen. Mutta touko-kesäkuun vaihteessa ei saisi poistua passiapaikalta hetkeksikään. Silloin eletään kasvukauden kriittisimpiä vaiheita: pienet taimet ovat haavoittuvaisimmillaan ja kelit voivat olla mitä tahansa hallasta helteeseen.

Tänä vuonna en päässyt viljelyksilleni kuun vaihteessa muutamaan päivään, ja tulokset näkyvät tämän postauksen kuvissa. Kelit sattuivat olemaan superhelteiset, ja kasvihuoneessa paloivat pilalle muun muassa jo terhakkaan kasvuun lähteneet rukolat (kuvassa yllä).

IMG_3057

Myös koulimattomat lehtikaalit menivät.

IMG_3058

Vasta istutetut yrttien taimet kärvistelivät. Olen elvyttänyt niitä parhaani mukaan kastelemalla ja lannoittamalla.

IMG_3060

Munakoiso alkoi ruskistua.

IMG_3059

Onneksi olin ehtinyt koulia noin puolet lehtikaaleista ja siirtää laatikot kasvihuoneen lattialle varjoisampiin paikkoihin. Ne säästyivät kuin ihmeen kaupalla.

IMG_3061

Säätiedotuksen mukaan helteet ovat nyt hetkeksi ohi täältä etelästäkin, ja luvassa on vaihteeksi hallaa. Tänä iltana aion harsottaa kaikki vielä hengissä olevat taimeni avomaalla ja sulkea kasvihuoneen oven ja luukut visusti.

Tänään tummat pilvet ovat kiertäneet taivaalla koko päivän, mutta sadetta ei ole saatu. Toivoisin sitä kovasti, sillä piha alkaa rutista kuivuuttaan.

 

Kylvöloma

IMG_3020

Toukokuinen kylvölomaviikkoni on nyt puolessa välissä. Tähän mennessä olen kylvänyt salkopavut, tillin, korianterin ja ruusupavut. Olen koulinut lehtikaalit ja salkoruusut ja siirtänyt chilintaimet isompiin ruukkuihin. Olen istuttanut viljelylaatikoihin uudenseelanninpinaatit, uuden ruohosipulimättään (vanhat eivät lähteneet kasvuun…), kesäkurpitsat ja rosmariinin. Kasvihuoneeseen olen istuttanut tomaatintaimet, kaksi munakoisoa, paprikan, oreganon, timjamin, basilikan, salvia ja maissin (kuvassa).

Vuoroaan odottavat vielä uusi minttulajike (tiedän, se leviää kuin kulovalkea!), silopersilja ja thai-basilika. Sekä kaikki kesäkukat! Ja ruusutarhan piikikkäät taimet.

IMG_3019

Lehtikaalit koulittuina.

Kuulen vähän väliä kommentteja puutarhapuuhistani tähän tyyliin: Miten sä jaksat, oletpa ahkera, missä välissä ehdit tehdä kaiken tuon. Sinänsä ystävällisiä lauseita, mutta niihin tuntuu usein sisältyvän ajatus suorittamisesta, ehtimisestä ja jonkinlaisesta sankaruudesta.

Välillä mietin, kuulevatko esimerkiksi purjehtijat samanlaisia kommentteja. Miten sä jaksat ja ehdit puunata venettäsi, oletpa ahkera, kun jaksat purjehtia koko kesälomasi, hirveä urakka. Tai moottoripyöräilijät: Missä välissä ehdit huoltaa sitä pyörääsi ja oletpa ahkera, kun ajat tuhat kilometriä kesän aikana. (Meillä on myös moottoripyörä, enkä ole koskaan sen tiimoilta kuullut näitä lauseita.)

IMG_3001

Lapsena ajattelin, että nämä ovat kuin korvakoruja.

 Olen kotoisin maalaistalosta, ja lapsuuteni kului helteessä mansikkamaalla ja kasvimaata kitkiessä ja syyssateissa perunaa savimaasta nostaessa. Inhosin  puutarhatöitä ja livistin lukemaan kirjoja aina, kun mahdollista. Sadepäivät olivat pelastukseni.

Asuuko minun sukupolveni edustajissa edelleen se teini, jonka ainoat kesätyömahdollisuudet olivat sokerijuurikaspellolla tai mansikkamaalla? Joiden silmissä väikkyvät loputtomat porkkanarivit harventajaansa odottamassa ja toivoton taistelu rikkaruohoja vastaan? Ja edellisten sukupolvien malli hengissä säilymisestä ja ravinnon turvaamisesta?

IMG_3023

Päätin jo kauan sitten: hoidan pihamaatani omalla tavallani. Minulla ei ole perinteistä kasvimaata, joka vaatisi jatkuvaa kitkemistä. En kasvata liian työläitä vihanneksia, kuten perunaa tai porkkanoita. Meillä ei ole satoisaa mansikkamaata. Suhtaudun kaikkeen kasvullisuuteen uteliaan luottavaisesti: onnistuu, jos onnistuu, ja jos ei tänä vuonna onnistu, ei se mitään. Luonto päättää. Panostan estetiikkaan: keittiöpuutarhassani kasvaa myös kukkia, koska ne ovat kauniita ja houkuttelevat perhosia. Kasvatan vain vihanneksia, jotka maistuvat meidän ruokapöydässämme.

Ja siksi viitsin, ehdin ja haluan, koska pihamaallani pääsen irti stressistä, huolista ja murheista. Annan ruumiini väsyä ja lihasten kipeytyä. Tunnen tuoreen mullan kosketuksen, tuoksun ja voiman. Näen ympärilläni kauneutta ja koen onnistumisen iloa.

 

 

 

 

Hallan vaara

IMG_2999

Tänä viikonloppuna olen luottanut kesän tuloon. Olen istuttanut ja kylvänyt, silläkin uhalla, että yöt vielä kylmenevät ja halla puree Etelä-Suomessakin.

IMG_2996

Siirsin chilin taimet ruukkuihin ja kasvihuoneeseen.

IMG_3011

Istutin kasvihuoneeseen tomaatin taimet, salvian, oreganon ja timjamin. Nyt täytyy muistaa olla skarppina ja peittää istutukset harsoilla, jos hallan vaara uhkaa. Muutamana vuonna olen ollut laiska ja huolimaton, ja aamulla vastassa ovat olleet nuupahtaneet, mustuneet taimet. Toukokuu on aina tasapainottelua: ei kannata istuttaa liian aikaisin kylmien öiden takia, ja toisaalta, kannattaa istuttaa ajoissa, että satoakin alkaa tulla ennen syyskylmiä.

IMG_3006

Salaatit vihertävät jo viljelylaatikossa. Samettikukat pitävät ötökät loitolla – toivottavasti. Kylvin laatikoihin myös tilliä, salkopapua ja korianteria.

IMG_3010

Voikukkia vastaan on tapana taistella. Mutta voiko näitä oikeasti vihata? Ne ovat niin kesän merkkejä. Kuin pieniä aurinkoja kaiken vihreyden keskellä.

Tulkoon vihreys!

Koivut

Ensin sitä odottaa kärsimättömästi: tulisipa kevät, sulaisi maa, vihertäisi maisema. Ruskeat nurmikot ja mustat kukkapenkit tuntuvat toivottomilta, olisiko niitä pitänyt lannoittaa enemmän?

Ja sitten yht´äkkiä kaikki räjähtää käsiin: koivut puhkeavat, voikukat nousevat, vihreää on kaikkialla ja se lisääntyy päivä päivältä niin ettei perässä pysy. Viimeisen viikon aikana on ollut lämmintä, satanut ja paistanut. Maisema on muuttunut heleän vihreäksi.

Laatikot

Uudet mullat

Tänä viikonloppuna olen kärrännyt multaa kasvimaalaatikoihin. Käytän Kekkilän luomukasvimaamultaa, ja vaihdan mullat joka vuosi. Tuhlausta, ehkä, mutta haluan varmistaa, että multa on ravinteikasta eivätkä kasvitaudit pääse jylläämään. Tilaan mullat siistipiha.fistä, ne tulevat kätevinä suursäkkeinä kotipihaan toimitettuna.

Rucolat

Rukolat ovat itäneet kasvihuoneen lämmössä.

Viikko sitten kylvin rukolat ruukkuun. Parina vuonna yritin kasvattaa niitä avomaalla salaattipenkissä, mutta joka kerran pienet vihulaiset, kirpat, söivät lehdet rei´ille. Viime kesänä kokeilin ruukkukasvatusta, ja se toimi. Pitää vain muistaa kastella usein, saviruukku kuivattaa kasvuston nopeasti.

Kasvihuone_pesu

Valmiina istutuksiin.

Kevään traditioihin kuuluu myös kasvihuoneen pesu. Pesen sen joka vuosi ennen istutuksia painepesurilla, pehmeällä sienellä ja mäntysuovalla. Kastelu- ja pesuveden otamme rengaskaivosta, johon virtaa vesi talomme takana olevasta harjusta. Tänä vuonna ongelmia aiheuttivat viime vuonna hajonnut vesipumppu ja viimeisiään vetelevä painepesuri, mutta molemmat saatiin tekohengitettyä kuntoon. Nyt kasvihuone hohtaa kirkkaana kuin timantti.

IMG_2977

Puron varrella kukkivat rentukat, joita olen siirtänyt niiden luontaisilta kasvupaikoilta ojanvarsilta hellävaroen puron reunoille. Hienoa nähdä, että ne ovat sopeutuneet. Luonnonkasvien siirtäminen ei aina onnistu. Puro pitäisi kunnostaa, musta pohjamuovi paistaa läpi monesta kohtaa – ei niin esteettisenä.

chilit

Sain työkaverilta pari chilintaimea. Ne ovat ottaneet aurinkoa tänä viikonloppuna ulkona, mutta yöksi nostan ne vielä sisälle. Kohta ne pääsevät isompiin ruukkuihin kasvihuoneeseen.

Viikon päästä pidän kylvöloman töistä. Silloin maa on jo toivottavasti lämmennyt tarpeeksi ja yöpakkaset väistyneet.

 

Istutuspähkäilyä

IMG_2914

Aurinkoterassin loivan rinteen reuna on painunut vuosien ja routaisten talvien myötä notkolle, ja ruohon leikkaaminen on ollut hankalaa. Olen jo monena kesänä aikonut tehdä tälle jotain, mutta vasta nyt sain aikaiseksi.

IMG_2917

Kaivoin terassin reunalta noin 2 x 5 metrin alueelta kulottuneen nurmen pois, poistin isoimmat kivet ja täytin alalle noin 30 cm uutta multaa.

IMG_2918

Ennen tätä mylläystä terassin reunalla on kasvanut jo pikkusydäntä…

IMG_2919

… ja kaksi särkynyttä sydäntä, kurjenpolvi ja jotain sinistä perennaa, jonka nimen olen kadottanut. Peippi-jotain…?

Nyt pähkäilen, mitä istuttaisin tälle alueelle. Paikka on pihan aurinkoisimpia, siihen paistaa koko päivän. Terassin muilla reunoilla kasvaa jo pioneja, ja haluaisin pitää tyylin samana. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehtoina ovat helpot pensasruusut, lisää pioneja ja ehkä nämä:

IMG_2911

Salkoruusut toiveikkaana esikasvatuksessa

 

 

 

Kesäillat

HPIM9746

Kesäaamut ovat kauniita, ja aurinkoiset (miksei sateisetkin) päivät ovat täynnä energiaa ja voimaa. Silti rakastan eniten kesäiltoja.

Silloin valo on kauneimmillaan, värit täyteläiset ja vahvat. Piha vetää henkeä aktiivisen päivän jälkeen ja laskeutuu lepoon.

HPIM9749

Lähden usein lenkille myöhään illalla, ihan vain nauttiakseni illan väreistä.

HPIM9761

Kuivina kausina kierrän iltaisin koko pihan kasteluletkun kanssa ja elvytän kasvustot. Ehkä rentouttavinta puuhaa ikinä.

HPIM9777Tänään tuntui ensimmäistä kertaa talven jälkeen, että kesäillat ovat lähellä. Kohta täällä.

FullSizeRender

 

Kevään merkit

IMG_2863

Näinä iltoina kävelen pihalla lintujen huutaessa ihan hulluina ja bongailen kevään merkkejä. Jättipoimulehti puron varrella aloittaa ensimmäisten joukossa. Yleisnäkymä pihalla on vielä ruskea ja harmaa, mutta pientä vihreää puskee jo uutterasti esiin.

IMG_2862

Kurjenpolvet.

Haravoin viime syksyn lehtiä ja kulottuneen oloista nurmikkoa, jonka viimeinen leikkaus edellisenä vuonna on selkeästi jäänyt tekemättä. Syksyllä puutarhahanskani kirjaimellisesti tippuvat käsistä, ja syystyöt jäävät yleensä tekemättä. ”Keväällä uusin voimin”, ajattelen, ja annan itseni ja puutarhan levätä.

IMG_2864

Raparperit kasvihuoneen vieressä.

IMG_2866

Lipstikka laatikossa.

IMG_2849

Helmililjat – muistaakseni.

IMG_2850

Joka kevät lumien sulaessa pihalta paljastuu uutterien tyyppien aikaansaamat keot. Osa näistä on huolestuttavan lähellä omenapuita ja pionipenkkejä, mutta ilmeisesti kyseessä ovat kontiaiset, jotka eivät syö juuria. Myyrät ovat pahempia: eräskin tuttava kertoi, kuinka nuori omenapuu oli kirjaimellisesti jäänyt nostettaessa käteen myyrien syötyä sen juuret. Meillä omenapuut ovat toistaiseksi hengissä, mitä nyt jänikset ovat hieman napsineet alaoksien päitä pahimpaan nälkäänsä.

Tämä on paras aika vuodesta. Kaikki on vielä edessä, uusi kesä alussa.

IMG_2867

Ja hei, mikä tämä on ?!?