Tämä vuosi on sienestäjän unelmavuosi. Kantarelleja, mustatorvisieniä ja orakkaita silmänkantamattomiin, sen kun vain kyykistyy ja leikkelee sieniveitsellä koriin.
En ole mikään konkarisienestäjä. Hurahdin sienestämiseen muutama vuosi sitten, sieniguruni Tintti Alangon innostamana. Ensimmäisenä syksynä tunnistin vain kantarellit, mutta sen jälkeen olen ottanut tavoitteekseni opetella yhden uuden lajikkeen joka syksy. Tänä vuonna vuorossa ovat vaalea- ja rusko-orakkaat (kuvassa).
Niukkoina sienivuosina pitää kerätä talteen huonommatkin yksilöt, mutta tänä vuonna kantarelleja on niin paljon, että voi valita parhaat. Kuivuneet tai muuten rähjäiset voi jättää metsään, eikä tunnu edes pahalta.
Tänä viikonloppuna bongasin ensimmäiset suppilovahverot (ja hirvikärpäset…). Saalis jäi vielä vähäiseksi, mutta pienten nuppien määrästä päätellen syksystä tulee lupaava.
Tunnistamieni ruokasienien lisäksi ihastelen metsässä myös vieraita sienilajikkeita. Sienten geometrinen kauneus ja puiden hämärässä loistavat värit eivät lakkaa ihastuttamasta.
Omistan monia sienikirjoja, mutta tässä on kaksi tällä hetkellä kaikkein inspiroivinta teosta. Saimi Hoyerin Sieniä & ihmisiä on hurmaavan kaunis kirja sienestämiseen hurahtaneista ihmisistä. Haperotohtorin opissa, rouskujen uusi tuleminen, sienikuiskaajan matkassa ja mies, joka elää talvetkin sienille – love these people! ”Välillä on ihan luojaa kiitettävä, että on antanut meille näin kauniin sienen.”
Sienionni taas on ruotsalaisen kokin ja ruokatoimittajan Jens Linderin ja biologi Pelle Holmbergin kulinaristinen kirja parhaista ruokasienistä ja niiden käytöstä kotikeittiössä. ”Sitä mennään metsään, harpotaan kantojen ja kivien, risujen ja oksien seassa. Törmätään kallioihin ja notkelmiin, ylämäkiin ja alamäkiin. Jos onni on myötä, löytää sieniä, ja kun silmät tottuvat metsän valoon, niitä huomaa yhä enemmän. Kävellään ja kerätään – kerätään ja kävellään. Se on mania, joka synnyttää magiaa.”
Pihamaalla 