Pionipäivitys!

IMG_3178

Pionit alkavat olla jo klisee, mutta en malta olla silti tekemättä omaa postausta niistä. Tummanpunaiset pionit kukkivat jo lapsuuteni puutarhassa, ja nyt vihdoin myös omalla pihamaallani.

IMG_3179

Tämä kesä on ensimmäinen, jolloin pionit kukkivat sarjassa: kun yhdet lopettavat, seuraavat aloittavat. Aikaisempina kesinä pionien kukinta on ajoittunut suurin piirtein yhteen viikkoon. Nyt kukinta jatkuu pidempään!

IMG_3186

Olen lisännyt pioneja joka kesä muutamia uusia taimia. Niiden kanssa pitää olla kärsivällinen, sillä taimet kasvavat hitaasti ja kukkivat vasta toisena tai kolmantena kesänä.

IMG_3187

Lempilajikkeeni on vaaleanpunainen Sarah Bernhardt, mutta pidän myös valkoisista, tummanpunaisista ja pinkeistä pioneista. Keltaisille en ole vielä lämmennyt.

IMG_3189

Tänä kesänä kukki ensimmäisen kerran tämä kaunokainen, jonka oli jo unohtanut istuttaneeni talon edustalle ruusu- ja syyshortensiatarhan keskelle.

IMG_3200

Aurinkoterassin ja puron liepeillä silmä lepää. Tässä on pihamaani kauneimpia kohtia.

IMG_3240

Ja koska kauneus on katoavaista…

IMG_3214

… lempikukkani heti pionien jälkeen on pioniunikko, joka vasta aloittelee kukintaansa. Kylvin nämä kaunokaiset siemenestä kasvimaalaatikkoon toukokuussa.

 

 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s