Viikonloppuna katselin pihamaata keskipäivän armottomassa valossa. Nurmikot kasvavat ylipitkänä sumppuna voikukkaa ja vuohenputkea, heinät juhlivat kukkapenkkien reunustoilla ja viime päivien sateet eivät ole vielä ehtineet elvyttää kellanruskeiksi muuttuneita länttejä. Näkymä oli ankea.
En ole ehtinyt viime aikoina hoitaa pihamaata, muu arki on vienyt mennessään.
Tänään tein kierroksen pihamaalla ilta-auringossa. Sen lempeä valo osui oikeisiin kohtiin:
…kurjenmiekkoihin, jotka ovat avautuneet puron varrella.
… sokerimaissin taimiin, jotka ovat vankistuneet kasvihuoneessa viileistä ilmoista välittämättä.
… ruukkubasilikaan, joka kaipaa jo latvomista.
— salaattilaatikkoon, joka tursuaa syötävää.
… ruusupapuihin, jotka ovat ponnistaneet siemenistä jo näin isoiksi.
Ja kuin varkain paras aika vuodesta on koittanut. Pionit aloittelevat kukintaansa, vähän niukemmin kuin viime vuonna, mutta silti niin kauniina.
Zoomaan katseeni näihin ilonaiheisiin, ja hoidan muun sitten, kun ehdin. Luonto antaa parastaan, puutarhurista huolimatta.
Pihamaalla 
Ihanalta näyttää, meillä keittiöremontti ja mun vähäinenkin puutarhaosaaminen on hukkunut nokkosten ja pujojen sekaan! Täältä noustaan teitä osaajia katsellen ja seuraten! Ps. Pionit ei ole koskaan kukkineet kuin nyt, pitäisiköhän mun löytää niille joku kasvi kaveriksi, jos ja kun noi rikkaystävät saan hoideltua?
TykkääTykkää