Näinä iltoina kävelen pihalla lintujen huutaessa ihan hulluina ja bongailen kevään merkkejä. Jättipoimulehti puron varrella aloittaa ensimmäisten joukossa. Yleisnäkymä pihalla on vielä ruskea ja harmaa, mutta pientä vihreää puskee jo uutterasti esiin.
Kurjenpolvet.
Haravoin viime syksyn lehtiä ja kulottuneen oloista nurmikkoa, jonka viimeinen leikkaus edellisenä vuonna on selkeästi jäänyt tekemättä. Syksyllä puutarhahanskani kirjaimellisesti tippuvat käsistä, ja syystyöt jäävät yleensä tekemättä. ”Keväällä uusin voimin”, ajattelen, ja annan itseni ja puutarhan levätä.
Raparperit kasvihuoneen vieressä.
Lipstikka laatikossa.
Helmililjat – muistaakseni.
Joka kevät lumien sulaessa pihalta paljastuu uutterien tyyppien aikaansaamat keot. Osa näistä on huolestuttavan lähellä omenapuita ja pionipenkkejä, mutta ilmeisesti kyseessä ovat kontiaiset, jotka eivät syö juuria. Myyrät ovat pahempia: eräskin tuttava kertoi, kuinka nuori omenapuu oli kirjaimellisesti jäänyt nostettaessa käteen myyrien syötyä sen juuret. Meillä omenapuut ovat toistaiseksi hengissä, mitä nyt jänikset ovat hieman napsineet alaoksien päitä pahimpaan nälkäänsä.
Tämä on paras aika vuodesta. Kaikki on vielä edessä, uusi kesä alussa.
Ja hei, mikä tämä on ?!?
Pihamaalla 
Paljon on teillä jo elämää pihalla. Täällä lakeuksilla vasta viimeiset lumikasat lähdössä ja kaikki näyttää vielä ankealta. Olisko särkynyt sydän tai pikkusydän viimeisessä kuvassa?
TykkääTykkää